Ympäristö
Oulun juhlaviikot kantaa vastuunsa ympäristövaikutuksistaan. Oulun juhlaviikkojen tapahtumat kokoavat yhteensä elokuussa Oulun seudulle jopa 60 000 kävijää. Vaikka boutique-festivaalit ovat pieniä taidepainotteisia kulttuuritapahtumia, yhdessä niiden merkitys on suuri.
Oulun juhlaviikkojen tapahtumat pyrkivät pienentämään tapahtumien aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Samalla ympäristöajattelun vaikutusta laajennetaan tuomalla se esille tapahtumien henkilökunnalle, talkoolaisille, kävijöille ja yhteistyökumppaneille. Ympäristötyötä tehdään suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti askel kerrallaan.
Oulun juhlaviikot haluaa olla tapahtumakentän eturivissä kestävässä kehityksessä ja auttaa sekä pohjoisen urbaanin että luontoympäristön säilymistä elinvoimaisena inspiraation ja virkistäytymisen lähteenä.
Oulun juhlaviikoille on myönnetty 24.8.2018 Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.