Uutiset

Hallittu kaaos loi jännitteen Muusajuhlien päätösklubille

Katja Ketun ja Beats Queen -yhtyeen esityksessä oli eroottinen tunnelma (Kuva: Salla Hekkala)

 

 

Muusajuhlien ja Kirjamessujen yhteisellä päätösklubilla kantavia teemoja olivat absurdismi ja hallittu kaaos. Nuclear Nightclubin kellarissa järjestetyssä tilaisuudessa tuntui välillä pyörivän enemmän sanataitelijoita kuin muuta yleisöä. Taiteilijat saatiin kuitenkin pidettyä kurissa ja ohjelmaa tilaisuudessa riitti täydeksi viideksi tunniksi. Illan isäntänä toimi Muusajuhlien tuottaja Kari Miettunen.

 

Ohjelma aloitettiin monikansallisen runokaravaanin esityksillä. Poet Way -ryhmään kuuluvat Esa Hirvonen, Leevi Lehto, Jaan “Luulur” Malin sekä Claus Ankersen esittivät oman ohjelmistonsa lisäksi improvisaatiota. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin näistä esiintyjistä oli Luulur nimellä esiintyvä ja Jaan Malinina runoja kirjoittava virolainen äänirunoilija. Luulurin esityksessä jokaisella äänteellä on vahva rooli ja voluumi vaihteli kuiskauksesta huutoon ja kurkkuääniin. Luulur viihdytti yleisöä myös impovisoimalla persoonallisia nimirunoja yleisölle.

 

Klubilla palkittiin myös Muusajuhlien kirjoituskilpailun voittaja. Kirjoituskilpailun teemana oli tänä vuonna “Matkalla”. Kilpailun ylituomari Sanna Karkulehto palkitsi voittajana nimimerkin Toivo Roivo. Nimimerkin takaa paljastui “Kotimainen mies” -paitaan sonnustaunut Jukka Antila. Voittajaa kiiteltiinkiin onnistuneesta miesten yhdessäolon kuvauksesta.

 

Illan ensimmäisestä musiikkiesityksestä vastasivat ambientmuusikko Jyri-Jussi Rekinen ja sopraano Maria Mannermaa esittäessään katkelmia Daniil Harmsin Sattumia-teoksesta. Mannermaan voimakas ääni sekä Rekisen rytmikkäät ambientit loivat esitykseen jännittävän tunnelman. Illan näyttävimmästä performanssista sen sijaan vastasivat Radiopuhelimien Jyrki A. Mäki sekä näyttelijä Hannu Päkkilä. Esitys tarjosi yleisölle sekä runoutta että tanssia. Sian vinguntaakin oltiin saatu mukaan.

 

Edellisen esityksen kaoottista tunnelmaa riensi rauhoittamaan kirjailija Tomi Kontio. Verrattuna klubin aikasempaan tarjontaan, Kontion runot olivat hyvin tarinavetoisia eikä räväkkää esiintymistä tämän vuoksi tarvittu. Vaikka ilta olikin jo tässä vaiheessa taittunut yöhön yleisö kykeni vielä hiljentymään ja nauttimaan myös vähän hidastempoisemmasta menosta. Kontion runotuokio tarjosi tervetulleen hengähdystauon ohjelmaan.

 

Runeberg-palkittu Katja Kettu jatkoi ohjelmaa lukemalla eroottissävytteisiä otteita Kätilö-teoksestaan. Esitystä säesti Beat Queen -yhtye. Kettu ei päästänyt kuulijaansa helpolla ja Kätilöstä kuulluista pätkistä olikin romantiikka kaukana. Viekoittelevan musiikin ja jokseenkin karujen seksikohtausten ristiriita loi esitykseen hyvin mielenkiintoisen tunnelman.

 

Koko illan meno oli kuin toisesta ulottuvuudesta. Kellarin pimeydessä ajantaju hämärtyi eikä kukaan välittänyt vaikka joku esiintyjistä välillä olikin hieman karkuteillä. Esiintyjät valtasivat tanssilattian ja yleisö otettiin mukaan niin ohjelman käsikirjoittamiseen kuin ohjelmanumeroiden rakentamiseenkin. Tästä huolimatta vasta illan viimeinen esiintyjä Pelle Miljoona United sai tuotua myös yleisön tanssilattialle taiteilijoiden mukana poukkoilemaan.


Lisää ajankohtaista

chevron-down