Hae kesätöihin Oulun juhlaviikoille
Oulun juhlaviikkojen kesän 2025 tapahtumatiimin kokoaminen alkaa. Tarvitsemme monipuolisen joukon tekemään Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalia, Ilmakitaransoiton MM-kisoja, Oulun juhlaviikkojen muita tapahtumia ja viestimään yhteisesti koko Oulun juhlaviikkojen verkoston tapahtumista. Palkkaamme viestintäavustajia, tuotantoavustajia, kuvaajia, kävijäkyselijän, sometoimittajia ja markkinointiavustajia.
Työt ovat kuukauden mittaisia yli 18-vuotiaille opiskelijoille tarkoitettuja pestejä Oulun kaupungin kesätyöharjoittelun kautta. Yksi tuotantoassistentin tehtävä on noin 2 kuukauden mittainen.
Toimistomme on Oulun keskustassa kulttuuritalo Valveella. Lyhyen ja nopean sesongin takia suosimme lähityöskentelyä, mikä takaa tehokkaamman perehdytyksen ja sujuvan tiedonkulun. Erikseen sovittaessa satunnainen etätyö on mahdollista. Töihin kuuluu ilta- ja viikonlopputöitä erityisesti elokuussa.
Etsimme erilaisia ihmisiä erilaisilla taidoilla. Kaikissa tehtävissä tarvitaan tiimihenkeä sekä joustavaa ja oppimishaluista asennetta. Hakuohjeet löydät sivun lopusta.
Työskentelemme tiiminä, eli kesän aikana kaikenlaisia työtehtäviä voi tulla eteen ja kaikkia autetaan oman varsinaisen tehtävänkuvan lisäksi. Työtä ohjaavat ja tukevat Oulun juhlaviikkojen ammattitaitoiset ja monipuoliset tuottajat. Olemme syrjinnästä vapaa yhdistys ja noudatamme tapahtumissamme turvallisemman tilan periaatteita.
TEHTÄVÄT
Tuotantoassistentti

Haemme tuotantoassistenttia noin 2 kuukauden pestiin. Tuotantoassistentti työskentelee Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin sekä Oulun juhlaviikkojen muiden ohjelmistojen tuotannoissa. Tehtäviin kuuluu mm. tapahtumamarkkinointia, talkoolaisjärjestelyjä, festivaalituotantoa ja aikataulutusta ja muita eri tapahtumissa tarvittavia tehtäviä.
Tehtävissä tarvitaan:
- oma-aloitteisuutta, joustavuutta, paineensietokykyä ja huolellisuutta
- hyviä vuorovaikutustaitoja ja rohkeutta tarttua tilanteisiin
- vastuullista työskentelyä
- erittäin hyvää suomen ja hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista osaamista
- tietoteknisiä taitoja (excel, word, kuvallisista taidoista plussaa)
- ajokorttia
- musiikkialan/tapahtuma-alan substanssiosaaminen ja kokemus katsotaan eduksi
Viestintäavustajat
Haemme kahta kirjoitus- ja tietotekniikan käyttötaitoista viestintäavustajaa. Tehtäviin kuuluu tekstinkäsittelyä ja nettisivujen sekä tapahtumakalenterin päivittämistä, osaamisen mukaan mahdollisesti myös sisällöntuotantoa. Työjaksot ovat 16.6.–15.7. tai 21.7.–20.8.2025.
Sometoimittajat
Haemme neljää sometoimittajaa Oulun juhlaviikkojen somekanavien ja verkoston festivaalien kanavien ylläpitoon. Työjaksot ovat noin 7.7.–6.8. tai 1.8.–31.8.
Someassistentit tekevät työparinsa kanssa sisältöä Oulun juhlaviikkojen somekanaviin (Facebook, Instagram, TikTok) heinäkuussa ennakkotietoja ohjelmistosta ja elokuussa tunnelmointia tapahtumista. Tehtävässä tarvitaan:
- innostusta ja omaa kokemusta ainakin yhdestä em. somekanavista
- taitoa perehtyä uusiin sisältöihin
- riittävä kännykällä kuvaamisen taito
- kekseliäisyyttä ja tarkkuutta tekstinkirjoittamisessa
- valmiutta itsenäiseen työskentelyyn

Tuotantoavustajat

Haemme useita tuotantoavustajia Oulun juhlaviikkojen ja Ilmakitaransoiton MM-kisojen tuotantojen tehtäviin. Työjaksot noin 23.7.–24.8. tai 1.8–31.8.
Tehtävässä tarvitaan:
- oma-aloitteisuutta, oppimishalua, joustavuutta ja vastuullisuutta
- rohkeutta tarttua tilanteisiin
- asiakaspalveluhenkisyyttä
Markkinointiavustajat
Haemme kahta markkinointiavustajaa. Tehtäviin kuuluu markkinointimateriaalien (julisteiden ja esitteiden) jakamista työparina ympäri kaupunkia pyöräillen ja mahdollisesti autolla sekä muut festivaalimarkkinoinnin avustavat tehtävät, Finnish language not needed. Työjakso noin 14.7.–13.8.
Tehtävässä tarvitaan:
- pyöräily- ja kävelyintoa
- säänkestävyyttä
- rohkeutta lähestyä ihmisiä (esim. markkinointimateriaaleja jaettaessa)
- valmiutta itsenäiseen parityöskentelyyn
Kävijäkyselijä
Kävijäkyselijä on tärkeä festivaaliemme taustatietojen ja palautteen hankkija. Tehtävänä on tehdä palautelomakkeet aiemman pohjan perusteella, viestiä kävijäkyselyistä ja olla mahdollisimman paljon paikalla tapahtumissa pyytämässä palautetta yleisöltä. Työaika elokuu.
Tehtävässä tarvitaan:
- itsenäisyyttä, joustavuutta
- erittäin rohkeaa ja sosiaalista työskentelyotetta
- aktiivisuutta ja asiakaspalvelutaitoja
- valmiutta ilta- ja viikonlopputyöhön
Kuvaajaharjoittelijoita

2–4 henkilöä monipuoliseen tapahtumakuvaamiseen 29.7.–28.8. ja 5.8.–4.9. Tehtävässä tarvitaan:
- valokuvaus- tai videokuvausharrastuneisuutta
- visuaalista silmää
- rohkeutta ja muuntautumiskykyä mennä erilaisiin kuvaustilanteisiin
- jonkin verran kuvatekstien tuottamiskykyä
- Finnish language not needed for all trainees
Voitko hakea kesätyöpaikkoihimme?
Oululaiset yli 18-vuotiaat opiskelijat voivat hakea Oulun kaupungille kesätyöharjoitteluun, jossa myös Oulun juhlaviikkojen kesätyöt ovat tarjolla.
Kesätyöharjoittelu kestää kuukauden, työaika on 30 tuntia viikossa ja peruspalkka on 1 100 euroa. Hakuaika kesätyöharjoitteluun on 27.1.–10.3.2025 klo 15.
Kesätyöharjoitteluun hakeminen
Voit hakea Oulun kaupungin kesätyöharjoittelupaikkaa, kun:
- olet opiskelija, mutta et valmistu ammattiin kevään aikana (keväällä 2025 lukion päättävät voivat hakea kesätyöharjoittelupaikkaa)
- kotikuntasi on Oulu
- olet täyttänyt 18 vuotta 30.4.2025 mennessä
- et ole ollut kesätyöharjoittelussa Oulun kaupungilla vuonna 2023 tai 2024
HAKUOHJE:
- LÄHETÄ hakemuksesi ja halutessasi CV ja/tai portfolio sähköpostilla mieluiten yhtenä pdf-liitetiedostona viimeistään 10.3.2025 osoitteeseen pia@oulunjuhlaviikot.fi.
- Lähetä hakemus Oulun kaupungin kesätyöharjoittelupaikkaan sekä Oulun juhlaviikoille että ILMOITTAUDU kesätyönhakijaksi MYÖS Oulun kaupungin Kuntarekryn kautta 10.3.2025 kello 15 mennessä. Ilmoittautuminen Kuntarekryn.
- HAKEMUS saa olla vapaamuotoinen, mutta vastaukset alla oleviin kysymyksiin auttavat meitä valinnoissa ja kokonaisuuden hahmottamisessa. Jokaisessa tehtävässä ei tarvita kaikkia taitoja tai ominaisuuksia, joten kerro meille avoimesti juuri omasta kokemuksestasi ja kiinnostuksestasi.
- Mitä tehtävää haet ensisijaisesti ja oletko kiinnostunut muista tehtävistä?
- Millä aikavälillä voit työskennellä? Merkitse aikaisin mahdollinen aloituspäivämäärä ja myöhäisin lopettamispäivämäärä.
- Onko sinulla ajokorttia ja autoa (tarvittaessa) käytettävissä?
- Voitko käyttää omaa tietokonetta ja puhelinta työssä?
- Oletko oikeutettu Oulun kaupungin kesätyöharjoittelupaikkaan?
- Kuvaile kielitaitoasi, esim. missä tilanteissa olet käyttänyt englantia.
- Kokemus tapahtumatuotannosta: Jos olet työskennellyt tai ollut talkoolaisena missä tahansa tapahtumissa, kerro tapahtumasta, mitä olet siellä tehnyt, onko sinulla ollut omia vastuualueita ja/tai millaisella porukalla työt on tehty?
- Tunnetko (esimerkiksi harrastusten kautta) Oulun juhlaviikkojen sisältöjä?
- Mitä toimistotyökaluja olet jo käyttänyt ja missä yhteydessä?
- wordexcelwordpress-nettisivujen päivittäminenGoogle-työkalut, esim. forms
- muut tietotekniset taidot?
- Viestintä ja some:
- Mitä some-kanavia seuraat itse?
- Mitä some-kanavia käytät aktiivisesti (teet päivityksiä, postauksia)?
- Mitä somekanavia olet käyttänyt muiden kuin henkilökohtaisen tilin kautta? (Esim. harrastusten tai opiskelujen takia)
- Kuvaile muita viestintätaitojasi ja kokemustasi.
- Kuvaile muita töiden, harrastusten tai opiskelujen kautta saamaasi kokemusta ja tekemiäsi työtehtäviä.
LISÄTIEDOT:
- Nettisivuiltamme ja somekanaviltamme löydät kattavasti uutisia ja kuvamateriaalia aiempien vuosien tapahtumista.
- Kysymyksiin työtehtävistä vastaa Pia Alatorvinen, p. 044 7232 676, pia@oulunjuhlaviikot.fi.