Uutiset

Flow Productionsin immersiiviset teokset katseltavissa verkossa

Oululainen Flow Productions julkaisee kolmiosaisen immersiivisten teostensa sarjan verkossa. Ensimmäisenä vuorossa on The Secret Garden vuodelta 2018, joka toteutettiin OSAOn Kempeleen yksikön puutarhaoppilaitoksen tiloissa.

Päätös julkaista teosten taltiointeja yleisön katsottavaksi syntyi koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta. Flow Productions haluaa ilahduttaa yleisöä ja tarjota heille unohtumattomia kokemuksia, vaikka väliaikaisesti ei voikaan sitä ns. livenä tehdä.

Flow Productionsin immersiiviset teokset ovat olleet suosittuja ja yleisöpalaute on ollut niistä todella sydämellistä. Moni on harmitellut, että teoksia ei voi enää nähdä esityskauden jälkeen.
Tämä taltiointi vie TSG:n katsojat takaisin samoihin tunnelmiin ja omiin muistoihin teoksesta. Videotaltiointeja tehdessä täytyy tehdä samoja valintoja kuin katsoja: mitä seuraa, mihin katseensa kohdistaa, mihin kiinnittää huomionsa. Kaikki eivät näe kaikkea immersiivisissä teoksissa ja tämä pätee myös niistä tehtyjen taltiiontien osalta. Taltiointi tarjoaa kuitenkin ensikertalaisellekin kattavan kokemuksen The Secret Gardenin dystooppisesta maailmasta, joka tuntuu nyt vähän liiankin ajankohtaiselta. Taltiointi on katsottavissa 28.3.2020 saakka, jolloin julkaisemme sarjassa seuraavan teoksen, Torni (2016).

Julkaisemme taltiointien yhteydessä myös tekijähaastatteluja. The Secret Gardenin syntyhistoriaa, sen taustoja ja tekemistä avaavat Flow Productionsin taiteellinen johtaja, ohjaaja/tanssija/koreografi Pirjo Yli-Maunula sekä äänisuunnittelija Anssi Laiho valokuvaaja Janne-Pekka Mannisen haastattelussa. Tekijähaastattelu sisältää myös paljon behind the scenes -materiaalia teoksen tekemisestä.

Katso taltionti The Secret Gardenista.

Katso tekijähaastattelu.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.