Muusat laiturilla – Kirjallisuuskeskustelu: Elämänkertaa kerrakseen

Antti Heikkinen on nilsiäläinen toimittaja ja kirjailija, jonka esikoisromaani Pihkatappi (WSOY) voitti vuoden 2014 Savonia-palkinnon ja Kalevi Jäntin palkinnon. Heikkinen on myös kirjoittanut elämäkerrat Kalle Päätalosta, Juice Leskisestä, Jaakko Teposta sekä Heikki Turusesta. Kaikkiin taiteilijoihin Heikkisellä on vahva tunnesuhde, minkä hän päästää myös näkyviin. Joitain lukijoita on häirinnyt esimerkiksi Heikkisen tapa tuoda oma elämä varsinaisen kuvattavan elämän rinnalle – esimerkiksi Heikki Turus -teos kertoi muun muassa kirjoittajan lapsen riemukkaasta syntymästä kirjoitustyön aikana. Heikkisen tapaa kirjoittaa ihmisistä voisi ehkä luonnehtia näin: mitä kuvattavasta tiedetään, mitä hänestä tulee mieleen, mitä omasta olosta tulee juuri nyt mieleen, mitähän muuta voisi tässä kohden kertoa. Heikkisen teoksista keskustelevat Maija Saviniemi ja Jukka Käräjäoja. (Antti Heikkisen paikallaolo peruttu sairastumisen takia.)

Ohjelma 2020

tiistai 11.08.
12:00Runolounas
keskiviikko 12.08.
12:00Runolounas
18:00Juice: Jumala on
20:00Muusaklubi
torstai 13.08.
12:00Runolounas
19:00Muusaklubi
perjantai 14.08.
12:00Runolounas
21:00Oot kaikki mulle
17:00Muusamatinea
20:00Muusaklubi
17:00Muusat alttarilla