|
Uutiset

Elojazzeilla nähdään kotimaisia ja pohjoismaisia tähtisolisteja

Jazzin ykkösnimien lisäksi Elojazzin lavalle nousevat Pepe Willberg, Lisa Nilsson ja Kasmir. Monipuolinen esiintyjäkattaus rakentui vastauksena korona-ajan lamaannuttamalle kulttuurikentälle.

Hupisaarten teatterilla ja Tuiran kirkossa järjestettävä Elojazz-festivaali tuo 5.–7. elokuuta Ouluun laajan kattauksen laadukkaita kotimaisia esiintyjiä ja kansainvälisiä huippumuusikoita. Elojazzin taiteellinen johtaja, trumpetisti Jukka Eskola kertoo festivaalin vastaavan koronaepidemian aiheuttamaan kulttuurinnälkään laajemmalla ohjelmalla mitä festivaalilla on nähty pitkään aikaan.

- Ohjelma on todella monipuolinen, intiimeistä sooloakteista suuriin kokoonpanoihin, joita onkin poikkeuksellisen monta tämän vuoden ohjelmassa. Tulemme kuulemaan myös useita genrerajoja ylittäviä tähtiartisteja, Eskola kuvaa.

Elojazz-viikonlopun aikana Hupisaarten teatterin konserteissa kuullaan ruotsalaislaulaja Lisa Nilssonia yhdessä maailmankuulun Norrbotten Big Bandin kanssa, paikallisista muusikoista koostuvaa Oulu All Star Big Bandia solistinaan R&B-vaikutteista poppia tekevä Kasmir sekä suomalaisten ikisuosikkia Pepe Willbergiä. Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement tarjoavatkin todellisen nostalgiakokemuksen, kun 1970-luvun alun Henrik Otto Donnerin säveltämät klassikkoalbumit ”Niin vähän on aikaa” ja ”En soisi sen päättyvän” soivat elokuisessa illassa.

- Nämä levyt ovat suomalaisen musiikin merkkiteoksia, jotka ovat jo rakenteellisesti jazzkokoonpanolle sävellettyjä. Tänä kesänä ne herätetään uudelleen eloon tämän päivän eturivin jazzmuusikkojen toimesta, festivaalijohtaja Kari Kuivamäki iloitsee.

Ilmaisuvoimaista jazzia festivaalin pääkonserteissa tarjoilevat rumpali Teppo Mäkysen 3TM-yhtye, Alexi Tuomarila Quartet feat. Mathias Eick, Kalle Kalima & Knut Reiersrud, Peela sekä oululaisista nuorista soittajista koostuva OYJO. Tuiran kirkon perinteisessä avajaiskonsertissa torstaina 5.8. esiintyvät Marzi Nyman ja Signe.

Elojazz-festivaalin lipunmyynti alkaa tiistaina 22.6.2021 Ticketmaster-palvelussa ja Oulu10-palvelupisteissä. Lippujen hinnat ja tarkemmat tiedot tapahtumista löytyvät festivaalin kotisivuilta. Vuoden 2021 Elojazzin tapahtumat järjestetään terveysviranomaisten koronarajoitukset huomioon ottaen, joten lippuja on myynnissä rajoitettu määrä.

Lisätietoja antavat:

Kari Kuivamäki
Festivaalijohtaja
040 508 0302
kari.kuivamäki@elojazz.com

Iina Palokangas
Tuottaja
040 047 8977
iina.palokangas@elojazz.com

Linkit:

www.elojazz.com

Lisätietoja festivaalista:

Elojazz on oululainen jazz- ja rytmimusiikkifestivaali. Elokuun 5.-7. päivä Hupisaarten teatterilla ja Tuiran kirkossa soiva Elojazz-festivaali järjestetään Oulussa 32. kerran. Elojazzin taiteellisena johtajana toimii trumpetisti Jukka Eskola ja festivaalia tuottaa Jazz-20 ry. Elojazz on osa Oulun juhlaviikkoja.


Lisää ajankohtaista

chevron-down