Uutiset

Elokuun tykeimmät tanssit viettävät 20-vuotissynttäreitä

Time Tunnel –tapahtuma valtaa Oulun kaupunginteatterin jälleen 24. elokuuta. Ilta koostuu dj-soittoseteistä, funk/soul-livekeikoista sekä visualistin luomasta videomateriaalista. Time Tunnel viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan, mikä tekee siitä Suomen pitkäikäisimmän yhtäjaksoisesti järjestetyn elektronisen musiikin tapahtuman. Juhlavuonna yhdeksi pääesiintyjäksi on kutsuttu Nicole Willisin ja Jimi Tenorin uusi, mutta jo mainetta niittänyt duo Cola & Jimmu.

 

Nicole Willis ja Jimi Tenor ovat musiikillaan ansioituneet omilla tahoillaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Nyt pariskunta yhdistää voimansa yhteisessä projektissa Cola & Jimmu -duon muodossa. Molempien juuret juontavat dance floor -musiikkiin.

 

Tenorin uran meriitteihin lukeutuu mm. technoklassikko Take Me Baby sekä yhteistyö afrobeat-pioneeri Tony Allenin kanssa. Willis on kuulunut mm. nu-soul-ryhmä Repercussionsin riveihin. Viime aikoina Willis on ollut esillä the Soul Investigatorsin kanssa viime keväänä julkaistun Tortured Soul -albumin myötä.

 

Pari on työskennellyt yhdessä aiemminkin, mutta Cola & Jimmun ensimmäinen albumi Enigmatic julkaistiin toukokuun alussa. Cola & Jimmu kuvailee albumiaan ”deep house revivaliksi”, jonka inspiraationa ovat toimineet mm. Bobby Kondersin julkaisut Nu Groove -levy-yhtiölle, ja sen vokaaleja voi verrata Gwen Guthrieen ja CeCe Penistoniin”. Albumilla kuullaan Willisin vokaaleja ja Tenorin huilua, saksofonia ja hänen rakentamiaan rytmikuvioita.

 

Time Tunnel toteutetaan Oulun kaupunginteatterissa. Teatterin kolme erillistä tilaa kutsuvat juhlakansaa monipuolisella musiikkitarjonnalla: OuluSoul Bar Teatteriravintola Toisessa Kerroksessa, kuuma Lämpiö-klubi pienen näyttämön lämpiössä sekä massiivinen pääsali teatterin Pikisalissa.

 

Vuosien mittaan Time Tunnelissa ovat esiintyneet mm: Krafty Kutz (UK), Hexstatic (Ninja Tune, UK), LoSoul feat. Malte (Germany), Funk D'Void (UK), Altern 8 & Utah Saints (UK), 808 Sate DJ’s & Rex The Dog (UK), Addictive TV (UK) sekä alan kotimaiset merkittävimmät DJ- ja live -kokoonpanot.

 

Time Tunnel 2013 -ohjelmisto julkistetaan kesäkuun aikana osoitteessa: www.timetunnel.fi.

 

Time Tunnel 2013
- la 24.08.2013, klo 22-04. Ikäraja K-18

- Oulun kaupunginteatteri, Kaarlenväylä 2, Oulu

 

Yhteistyössä OMVF ja Oulun juhlaviikot

 


Lisää ajankohtaista

chevron-down