Uutiset

Jazz-laulaja Riikka Keränen: "Jazzin parissa olen kokenut suurimpia vapautumisen hetkiä"

Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ruotsi, Etelä-Afrikka. Siinä muutama maistiainen paikoista, jonne oululaislähtöinen jazzlaulaja, säveltäjä ja sanoittaja Riikka Keränen on urallaan päässyt esiintymään. Kaikesta keikkaseikkailusta huolimatta Madetojan musiikkilukion, Oulun konservatorion ja Helsingin Sibelius-Akatemian käynyt Keränen palaa juurilleen Ouluun niin mielellään, että saapuu edelleen pohjoiseen muun muassa viettämään jokaisen lomansa.

Nyt tiedossa on jälleen reissu pohjoisen leveyspiireille, tällä kertaa työn merkeissä - Keränen esiintyy tänään torstaina 4. elokuuta alkavilla Elojazz-festivaaleilla.

Tunnelma on odottavainen:

”Tuntuu tosi hienolta palata esiintymään Elojazzeille, vieläpä johtamani yhtyeen kanssa ensimmäistä kertaa. Festivaalilla on tänäkin vuonna ihan mahtava musiikkikattaus ja aion käydä katsomassa konsertteja joka päivä! Odotan erityisesti unohtumattomia hetkiä ja suuria tunteita musiikin parissa - sekä tietysti kohtaamisia tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa”, Keränen kertoo.

Keräsen yhtye, Riikka Keränen Group, esiintyy perjantaina 6.8. Hupisaarten teatterilla. Oman yhtyeensä lisäksi Keränen vaikuttaa muun muassa laulukvartetti Signessä, lastenmusiikkiyhtye Megasakissa sekä laulaja-lauluntekijä Ylva Harun bändissä.

Perjantain Elojazz-keikalta yleisö voi Keräsen mukaan odottaa kontrasteja; vahvoja tunteita, mutta myös herkkiä, melodisia kappaleita:

”Keikan ohjelmisto koostuu helmikuussa julkaistun A Vision of a Garden -debyyttialbumini kappaleista sekä muutamista yllätyksistä. Koen olevani tulkitsijana tarinalähtöinen ja toivon, että se välittyy niin tekstien käsittelystä kuin improvisoinnistakin.”

Matka maailmalle ja takaisin

Keräsen historia muusikkona on pitkä ja värikäs.

”Jo lapsena sepitin omia laulujani ja esitin niitä sukulaisille ja perheelle tuon tuostakin. Seitsemänvuotiaana pääsin haitaritunneille, hieman myöhemmin liityin Oulun Fröökynöihin ja yläasteiässä ryhdyin soittamaan sähköbassoa autotallibändissä.”

Sitten tie vei musiikkilukioon, muusikko-opintojen pariin, Ruotsiin, Helsinkiin ja lopulta muuallekin maailmalle.

Uransa mieleenpainuvimmiksi hetkiksi Keränen nostaa muun muassa Signe-yhtyeen Emma-ehdokkuuden vuodelta 2019, Steve Reichin Music for 18 Musicians -teoksen esittämisen vuosina 2016 ja 2017 sekä Sibelius-Akatemian jazzopinnot kanssamuusikoihin tutustumisineen. Myös vastikään julkaistu oma albumi on tuntunut mahtavalta.

”Ja yläasteikäisenä oman kasiraiturin saaminen oli todella hieno ja mullistava juttu!” nainen lisää.

Jazz-tyylilaji on ollut alusta saakka Keräselle selkeä valinta. Jazzin harmonioiden ja melodioiden monipuolisuus kiehtovat, samoin musiikkityylin parissa koetut suuret vapautumisen hetket.

”Vaikka jazzmuusikoilla onkin moninaisia esteettisiä mieltymyksiä, silti kaikkea yhdistää mielestäni vapaus: Se kuuluu niin soundeissa kuin vaikkapa rytmin, melodian ja harmonioiden variaatiossakin. Yksilölliset valinnat ja persoonallisuus tekevät jazzista ainutkertaista”, Keränen pohdiskelee.

Tyylilajilla on oma, vankka kuuntelijakuntansa, mutta kaikki eivät tietenkään sen päälle perusta. Keränen kehottaa kuitenkin pitämään mielen avoimena:

”Jazzia on montaa eri lajia – et ehkä ole vielä löytänyt juuri sitä sinulle oikeaa tyyliä. Jazz kannattaa ehdottomasti kokea livenä, sillä silloin esiintyjät päästävät juuri sen hetken tunteensa ja kokemuksensa valloilleen. Kappaleet ovat joka keikalla erilaisia!”

Riikka Keränen Group Elojazzeilla perjantaina 5.8. kello 18 alkaen.

 Elojazz-musiikkifestivaali Oulun juhlaviikoilla 4.–6. elokuuta, konsertit Tuiran kirkossa, Hupisaarten kesäteatterilla, Jumprun Patiolla sekä Oulun pankin tiloissa.

Lippukauppaan pääset tästä.


Lisää ajankohtaista

chevron-down