Uutiset

Ehdota aiheita uuteen festivaali-podcastiin

Oulun juhlaviikot saavat elokuussa podcastin, jossa tutustutaan juhlaviikkojen festivaaleihin ja tapahtumiin. Ensimmäistä kertaa toteutettavassa festivaali-podcastissa äänessä ovat Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat Jenna Louhela, Sami Luukela ja Sampo Nevalainen.

”Haluamme nostaa esiin persoonat tapahtumien takaa ja kertoa festivaaleista omasta, nuoren aikuisen näkökulmasta”.

”Olen sellainen toiminnan ihminen ja hyppään helposti mukaan hassuihinkin tilanteisiin”, kertoo Sampo Nevalainen. Podcast on uutta sisältöä Oulun juhlaviikoille. Sisältö tulee olemaan tekijöidensä näköistä ja hullutkin ideat ovat käyneet mielessä. ”Mitenköhän ilmakitaraa voisi soittaa podcastissa”, Nevalainen pohtii.

Jenna Louhela on ollut jo pitkään ahkera Oulun juhlaviikkojen kävijä, joten hän haluaa erityisesti välittää tapahtumien tunnelman kuulijoille. ”Olen käynyt Ilmakitaransoiton MM-kisoissa ja Oulun Taiteiden Yössä pienestä asti. Mieleeni on jäänyt se, kuinka koko kaupunki herää eloon näiden tapahtumien aikana.”

Sami Luukela on jo päässyt tutustumaan juhlaviikkoihin tekijänä. ”Toimin viime kesänä Oulun musiikkivideofestivaaleilla harjoittelijana ja silloin huomasin, kuinka paljon mielenkiintoisia tarinoita tapahtumien tekijöillä on. Näitä tarinoita haluan tuoda myös podcastin kuuntelijoille.”

Podcastin jaksot julkaistaan elokuun aikana ja niitä voi kuunnella esimerkiksi Spotifysta. Toimittajamme ottavat myös vastaan vinkkejä mielenkiintoisista henkilöistä tai tapahtumista, joista kuulijat haluaisivat tietää lisää. Vinkkejä voi lähettää Oulun juhlaviikkojen somekanavissa tai sähköpostitse.


Lisää ajankohtaista

chevron-down