Vuoden 2026 Muusa-kirjoituskilpailu on parhaillaan käynnissä. Osana Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaalia järjestettävä kilpailu hakee lahjakkaiden kirjoittajien kaunokirjallisia tuotoksia. Kilpailun päätuomarina toimii Markus Leikola, joka muistetaan mm. Ylen asiaohjelmien pitkäaikaisena toimittajana. Lisäksi hän on kirjailija, konsultti, kolumnisti ja kommentaattori.
Tänä vuonna osallistujien tehtävänä on kirjoittaa pakina:
– Valitse jokin arkinen tai päivänpolttava aihe
– Kirjoita humoristinen, jutusteleva tarina eli pakina
– Myös sarkasmi, parodia ja ironia ovat sallittuja tyylilajeja pakinassa
– Muista pitää teksti lyhyenä – hauska pakina mahtuu yhteen A4 liuskaan, jopa puolikkaaseen
Pakina määritellään kevyehköksi kirjoitelmaksi, jonka on luonteeltaan parodinen tai satiirinen ja usein humoristinen. Sen alkujuurena on jutustelu, pakiseminen. Pakina on usein ajankohtainen ja kantaaottava teksti, jossa käytettään tehokeinona ironiaa ja sarkasmia, ja se vaatii lukijalta ironian tunnistamista ja sen ymmärtämistä. Lisää ohjeita ja vinkkejä pakinan kirjoittamiseen löytyy internetin hakukoneista.
Kilpailu on avoin kaikille, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omakustanteet tai antologiat eivät ole este.
- Tekstien tulee olla ennen julkaisemattomia ja suomenkielisiä.
- Tyylilaji on pakina, ja kilpailutyön enimmäispituus on yksi A4 kokoinen liuska.
- Sallittu fontti: Times new roman
- Riviväli on 1 ja fonttikoko 11.
Kilpailuun ei oteta vastaan käsinkirjoitettuja tekstejä. Osanottajat voivat lähettää kilpailuun korkeintaan kolme kilpailutyötä.
Tekstit lähetetään pdf-muodossa sähköpostiosoitteeseen: huutomerkki.kilpailu@gmail.com. Kirjoita sähköpostin otsikko muotoon “Kilpailutyön nimi, nimimerkki”. Nimeä pdf-tiedosto samoin. Kirjoita sähköpostin tekstikenttään työsi nimi, nimimerkkisi, oikea nimesi ja yhteystietosi. Älä kirjoita oikeaa nimeäsi pdf-tiedostoon. Luethan ohjeet tarkoin! Kilpailun järjestäjä varaa oikeuden olla ottamatta mukaan kilpailutöitä, jotka eivät ole ohjeiden mukaisia. Kilpailutöiden tulee olla perillä viimeistään 15.6.
Työt toimitetaan esiraadille ja päätuomarille anonyymeina. Palkintosumma on 500 euroa, joka jaetaan kolmen parhaan kesken. Voittajat julkistetaan 22.8. Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaalin yhteydessä järjestettävällä Muusaklubilla. Voittajiin otetaan yhteyttä ennen julkistamistilaisuutta.
Voittajateksti(t) julkaistaan kulttuurilehti Kaltiossa. Palkintosumman lahjoittaa Uki Arkkitehdit Oy, ja kilpailun järjestämisessä mukana ovat Huutomerkki ry:n lisäksi kulttuurilehti Kaltio sekä Tähtitornin kahvila ja kirjakauppa.
Oululainen muraaleihin erikoistunut kuvataiteilija ja visuaalinen suunnittelija Marianne Kauppila on valittu Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin vuoden kuvataiteilijaksi. Kauppilan näyttely Rock’n’roll lovestyle on osa festivaalin ohjelmaa, ja se on nähtävillä Oulunsalon kirjastossa 5.8.–28.9.2026. Festivaalin visuaalinen ilme pohjautuu näyttelyn teoksiin.
Kauppilalla on tunnistettava tyyli, joka pohjautuu graafisiin elementteihin ja puhtaisiin linjoihin. Hänen teoksissaan inhimillinen maailma sulautuu yhteen luontoaiheiden kanssa luoden oman maailmansa ajassa ilman ihmistä. Teostensa kautta Kauppila käsittelee pääasiassa luontosuhdetta, ihmisten käyttäytymismalleja ja hyvin arkisiakin asioita, mutta pohjimmaisena teemana hänen maailmassaan on maapalloa ja ihmiskuntaa koettelevat kriisit, luonnonsuojelulliset ajatukset sekä tietynlainen syvä suru kaikesta maailmassa tapahtuvasta kauheudesta ja ihmisten välinpitämättömyydestä.
Rock’n’roll lovestyle -näyttelyssä näitä teemoja lähestytään musiikin näkökulmasta. Näyttely käsittelee Kauppilan suhdetta musiikkiin, ja kuinka se on muuttunut elämän aikana. Teoksissa käydään läpi tunnetiloja rakkaudesta surun, luopumisen ja pettymyksen kautta vihaan ja uudelleen rakentamisen kautta takaisin iloon ja onneen. ”Teossarja kuvaa tapaa, jolla musiikki on rakentanut identiteettiäni ja kokemusta maailmasta henkilökohtaisesta näkökulmasta tarkasteltuna, sekä musiikin merkitystä elämässäni”, Kauppila kertoo.
Kauppila on mukana Oulun juhlaviikkojen Taiteilija syntyy suistoon -dokumenttisarjassa, jossa on seurattu kuuden nuoren taiteilijan matkaa vuodesta 2024 kohti Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta.
Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalia vietetään 5.–9.8.2026 Oulun seudulla osana Oulun juhlaviikkoja. Festivaalin ohjelma julkaistaan toukokuussa.
Lähde kanssamme joen pohjaan, väkevästi jylisevän voimalaitoksen sisälle. Pyhäkoski-nimisessä neliosaisessa ääniteoksessa kuvailutulkki Anu Aaltonen johdattaa sinut vesivoimalaitoksen betonihalleihin, missä pimeässä hehkuvat olennot laulavat saksofoneillaan. Pyhäkoski upottaa sinut sellaiselle taiteen ja teollisuuden näyttämölle, jota ei voi muuten nähdä tai kokea. Paina kypärä päähäsi ja laskeudu hämärään.
Oulu2026-kulttuuriohjelmiston Delta Life -projektiin kuuluva Pohjoisen oopperakomppanian Pyhäkoski – kokeellinen ooppera saksofonikvartetille ja elektroniikalle on paikkasidonnainen teos, joka esitetään Muhoksella sijaitsevan Pyhäkosken vesivoimalaitoksen sisällä elokuussa 2026. Koska fyysinen esitysympäristö on täynnä esteitä – portaita, ahtautta ja melua – teoksesta on luotu neljäosainen kuunnelmasarja. Sen tavoitteena on tuoda maaginen taidekokemus jokaisen ulottuville ajasta, paikasta tai fyysisistä rajoitteista huolimatta.
Syvyyksiin sijoittuva kokeellinen ooppera muuntuu elämykselliseksi kuunnelmaksi
Kuunnelmassa Suomen kokenein kuvailutulkki Anu Aaltonen vie kuulijan mukanaan voimalaitoksen hämäriin käytäviin ja kapeisiin portaikkoihin – syvälle voimalaitoksen betonihalleihin ja joen pohjan surrealistiseen maailmaan. Teos saa sanavalmiin ammattilaisenkin hiljentymään.
”En löydä sanoja”, Aaltonen toteaa astuessaan jylhään holvimaiseen betonihalliin, jossa saksofonien sointi yhdistyy voimalaitoksen jatkuvaan jylinään.
Kuunnelma ei ole pelkkä tallenne, vaan itsenäinen teos, jossa taidokas dramatisointi ja tekijähaastattelut avaavat oopperasta uusia kerroksia. Se on suunnattu niin näkövammaisille kuulijoille kuin kaikille kokeellisesta taiteesta tai vesivoimalaitosten historiasta kiinnostuneille.
Taiteen saavutettavuutta kehittämässä
Kuunnelmapodcast on syntynyt osana Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen saavutettavuushanketta. Teoksen esitysympäristö katselmoitiin keväällä 2025 yhdessä esteettömyysasiantuntija Marko Jääskeläisen kanssa, minkä pohjalta syntyi päätös luoda teoksesta luova digitaalinen versio.
Pyhäkoski-teos kommentoi voimalaitoksen vaikutusta yhteisöön, jokeen ja alueen luontoon. Se kysyy, miltä vaellusreittien estyminen tuntuu kalasta tai mitä virkamiehet selvittävät paperiensa äärellä, samalla kun pimeässä hehkuvat oliomaiset hahmot laulavat saksofoneillaan joen pohjassa. Kuka muistaa, miten vapaa joki kesytetään?
Esitykset ja kuunnelmapodcast
- Kuuntele neljäosainen Pyhäkoski-teos Pohjoisen kulttuurivirran sivuilta.
- Kuuntele Pyhäkosken traileri YouTubesta.
- Teoksen live-esitykset järjestetään elokuussa 2026 osana Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 -ohjelmistoa. Lisätietoa esityksestä Pohjoisen oopperakomppanian sivustolla.
Maailman vanhin musiikkivideofestivaali, Oulun Musiikkivideofestivaalit (OMVF) järjestää koko Euroopan laajuisen musiikkivideokilpailun. Kilpailuun voi ilmoittautua 16.1.–8.6.2026.
Eurooppalainen musiikkivideokilpailu on jatkumoa vuonna 2025 järjestetylle pohjoismaiselle kilpailulle, joka oli festivaalin kaikkien aikojen ensimmäinen kansainvälinen kilpasarja. Kilpailu on osa Oulu 2026 – Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden virallista ohjelmaa ja tekee Oulusta eurooppalaisen musiikkivideon polttopisteen kuluvalle vuodelle.
Kilpailu on avoin musiikkivideoille, joiden tekijät asuvat ja työskentelevät Euroopassa. Tekijät sekä tuotanto- ja levy-yhtiöt voivat lähettää musiikkivideonsa FilmFreeway-alustan kautta 8. kesäkuuta saakka. Riippumaton tuomaristo valitsee kaikkien lähetettyjen teosten joukosta kilpailuohjelmaan 15 parasta videota, jotka kilpailevat festivaaleilla parhaan eurooppalaisen musiikkivideon tittelistä.
Videot esitetään Oulun Musiikkivideofestivaaleilla 27.–30. elokuuta ja voittaja palkitaan taiteilija Toivo Heinimäen suunnittelemalla palkinnolla sekä Genelecin tarjoamalla 8351B SAM™ -kaiutinparilla, jonka arvo on n. 8 000 €.
Kilpailun säännöt ja osallistumisohjeet (englanniksi) löytyvät tästä linkistä.
Jo vuodesta 1994 saakka järjestetty kotimainen musiikkivideokilpailu järjestetään erikseen ja sen ilmoittautuminen avataan myöhemmin alkuvuodesta. Lisäksi festivaalin ohjelmaan kuuluu kuratoituja musiikkivideo- ja elokuvanäytöksiä, audiovisuaalisia jatkoklubeja, taidenäyttely sekä alan ammattilaisille suunnattuja tapahtumia, kuten työpajoja ja verkostoitumistilaisuuksia.
Festivaalin tarkempi ohjelma ja kilpailun aikataulut julkaistaan myöhemmin.
Hae meille kesätöihin tekemään ennennäkemättömiä Oulun juhlaviikkoja, monitaidefestivaalia ja juhlaviikonloppua 2026. Elokuiset Oulun juhlaviikot päättyy monitaiteelliseen, pääsymaksuttomaan ulkoilmatapahtumaan kaupungin syntypaikalla. Delta Life -projektin huipentuma on yksi suurimmista Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumista.
Etsimme ahkeria ja aktiivisia kesätyöntekijöitä, monenlaisia ihmisiä, jotka haluavat oppia uutta. Hakuaika päättyy 27.2.2026
Tehtävät:
Harjoittelija: Viestinnän suunnittelija
Haemme harjoittelijaa viestinnän suunnitteluun noin 3 kuukauden pestiin. Harjoittelija työskentelee Oulun juhlaviikkojen viestinnän suunnittelussa ja toteuttamisessa sekä muissa tapahtumatuotannon tehtävissä kesä-elokuun ajan. Työaika 9.6.–8.9.2026
Tehtäviin kuuluu Oulun juhlaviikkojen nettisivujen ja ohjelmatietojen koordinointia, uutiskirjeiden ja tiedotteiden kirjoittamista, somesuunnittelua, somekanavien sisällöntuotantoa yhdessä viestintä- ja someassistenttien kanssa, mediasuhteiden hoitoa. Työ sisältää paljon kirjoittamista, joten sujuva ja oikeakielinen tekstin tuotanto on tärkeää. Tehtävästä saa hyvää kokemusta viestintäkokonaisuuksien suunnittelusta sekä verkostossa toimimisesta ja yhteydenpidosta eri tuottajatahoihin.
Tehtävässä tarvitaan
- koordinointikykyä, kokonaisuuden hallintaa ja vastuullista työskentelyä
- oma-aloitteisuutta, joustavuutta, paineensietokykyä ja huolellisuutta
- erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja rohkeutta tarttua tilanteisiin
- erinomaista suomen kielen ja erittäin hyvää englannin kielen osaamista
- kokemusta erilaisista viestintäkanavista
- markkinointikokemus plussaa
Työehdot: Työaika on 30 tuntia viikossa, palkka on 1 100 euroa. Yhden kuukauden palkka tulee Oulun kaupungin kesätyöharjoittelun kautta.
Viestintäassistentit
Haemme kolmea viestintäassistenttia. Tehtäviin kuuluu tekstinkäsittelyä ja nettisivujen sekä tapahtumakalenterin päivittämistä, osaamisen mukaan mahdollisesti myös sisällöntuotantoa. Yhden kuukauden työjaksot alkavat 9.6., 7.7. tai 5.8.
Tehtävässä tarvitaan
- huolellisuutta
- erinomaista suomen kielen ja erittäin hyvää englannin kielen osaamista
- tietoteknisiä taitoja mm. kykyä oppia wordpressin käyttö
- riittävää kykyä tiimityöskentelyyn
Someassistentit
Haemme neljää someassistenttia Oulun juhlaviikkojen somekanavien ja verkoston festivaalien kanavien ylläpitoon. Yhden kuukauden työjaksot alkavat 7.7. tai 5.8.
Someassistentit tekevät työparinsa kanssa sisältöä Oulun juhlaviikkojen somekanaviin (Facebook, Instagram, TikTok) heinäkuussa ennakkotietoja ohjelmistosta ja elokuussa tunnelmointia tapahtumista. Tehtävässä tarvitaan:
- innostusta ja omaa kokemusta ainakin yhdestä em. somekanavista
- taitoa perehtyä uusiin sisältöihin
- riittävä kännykällä kuvaamisen taito
- kekseliäisyyttä ja tarkkuutta lyhyiden tekstien kirjoittamisessa
- valmiutta itsenäiseen työskentelyyn
Tuotantoavustajat
Haemme useita tuotantoavustajia Oulun juhlaviikkojen ja Ilmakitaransoiton MM-kisojen tuotantojen tehtäviin. Tehtäviin kuuluu eri aikoina esimerkiksi markkinointimateriaalien (julisteiden ja esitteiden) jakamista työparina ympäri kaupunkia pyöräillen ja mahdollisesti autolla, kävijäkyselyiden päivittäminen ja hoitaminen tapahtumiin, lipunmyyntiä, cateringin hoitamista, aikatauluttamista, kuljettamista, opastamista, asiakaspalvelua, tuotemyyntiä, somistamista jne.
Yhden kuukauden työjaksot alkavat 7.7., 27.7. tai 5.8.
Tehtävissä tarvitaan muun muassa:
- oma-aloitteisuutta, oppimishalua, joustavuutta ja vastuullisuutta
- rohkeutta tarttua tilanteisiin
- asiakaspalveluhenkisyyttä
- pyöräily- ja kävelyintoa
- säänkestävyyttä
- rohkeutta lähestyä ihmisiä (esim. markkinointimateriaaleja jaettaessa)
- Finnish language not needed for all trainees
Kuvaajaharjoittelijoita
4–7 henkilöä monipuoliseen tapahtumakuvaamiseen 27.7.–26.8. ja 5.8.–4.9. Tehtävässä tarvitaan:
- valokuvaus- tai videokuvausharrastuneisuutta
- visuaalista silmää
- rohkeutta ja muuntautumiskykyä mennä erilaisiin kuvaustilanteisiin
- jonkin verran kuvatekstien tuottamiskykyä
- Finnish language not needed for all trainees
Voitko hakea kesätyöpaikkoihimme?
Oululaiset yli 18-vuotiaat opiskelijat voivat hakea Oulun kaupungille kesätyöharjoitteluun, jossa myös Oulun juhlaviikkojen kesätyöt ovat tarjolla.
Kesätyöharjoittelu kestää kuukauden, työaika on 30 tuntia viikossa ja palkka on 1 100 euroa.
Voit hakea Oulun kaupungin kesätyöharjoittelupaikkaa, kun:
- olet opiskelija, mutta et valmistu ammattiin kevään aikana (keväällä 2026 lukion päättävät voivat hakea kesätyöharjoittelupaikkaa)
- kotikuntasi on Oulu
- olet täyttänyt 18 vuotta 30.4.2026 mennessä
- et ole ollut kesätyöharjoittelussa Oulun kaupungilla vuonna 2024 tai 2025
HAKUOHJE:
- LÄHETÄ hakemuksesi ja halutessasi CV ja/tai portfolio sähköpostilla mieluiten yhtenä pdf-liitetiedostona viimeistään 27.2.2026 osoitteeseen pia@oulunjuhlaviikot.fi.
JA
- HAKEMUS saa olla vapaamuotoinen, mutta vastaukset alla oleviin kysymyksiin auttavat meitä valinnoissa ja kokonaisuuden hahmottamisessa. Jokaisessa tehtävässä ei tarvita kaikkia taitoja tai ominaisuuksia, joten kerro meille avoimesti juuri omasta kokemuksestasi ja kiinnostuksestasi sekä kyvyistäsi.
- Mitä tehtävää haet ensisijaisesti ja oletko kiinnostunut muista tehtävistä?
- Millä aikavälillä voit työskennellä? Merkitse aikaisin mahdollinen aloituspäivämäärä ja myöhäisin lopettamispäivämäärä.
- Onko sinulla ajokorttia ja autoa (tarvittaessa) käytettävissä?
- Voitko käyttää omaa tietokonetta ja puhelinta työssä?
- Oletko oikeutettu Oulun kaupungin kesätyöharjoittelupaikkaan?
- Kuvaile kielitaitoasi, esim. missä tilanteissa olet käyttänyt englantia.
- Kokemus tapahtumatuotannosta: Jos olet työskennellyt tai ollut talkoolaisena missä tahansa tapahtumissa, kerro tapahtumasta, mitä olet siellä tehnyt, onko sinulla ollut omia vastuualueita ja/tai millaisella porukalla työt on tehty?
- Tunnetko (esimerkiksi harrastusten kautta) Oulun juhlaviikkojen sisältöjä?
- Mitä toimistotyökaluja olet jo käyttänyt ja missä yhteydessä?
- word/excel/wordpress-nettisivujen päivittäminen, Google-työkalut, esim. forms
- muut tietotekniset taidot
- Viestintä ja some:
- Mitä some-kanavia seuraat itse?
- Mitä some-kanavia käytät aktiivisesti (teet päivityksiä, postauksia)?
- Mitä somekanavia olet käyttänyt muiden kuin henkilökohtaisen tilin kautta? (Esim. harrastusten tai opiskelujen takia)
- Kuvaile muita viestintätaitojasi ja kokemustasi.
- Kuvaile muita töiden, harrastusten tai opiskelujen kautta saamaasi kokemusta ja tekemiäsi työtehtäviä.
LISÄTIEDOT:
- Nettisivuiltamme ja somekanaviltamme löydät kattavasti uutisia ja kuvamateriaalia aiempien vuosien tapahtumista.
- Kysymyksiin työtehtävistä vastaa Pia Alatorvinen, p. 044 7232 676, pia@oulunjuhlaviikot.fi.
Oletko maailman paras ilmakitaristi? Todista se!
Lähetä Ilmnakitaransoiton MM-kisoille ilmakitaravideosi – 30 videota pääsee virtuaaliseen Mustien Hevosten ensimmäiseen kierrokseen, ja 5–10 parasta pääsee Mustat Hevoset -livetapahtumaan Ouluun.
Luo minuutin mittainen video parhaasta ilmakitaranumerostasi – ei editointia, ei leikkauksia, vain yksi kamera ja yksi otto. Sinun on esiinnyttävä yksin, mutta asuilla, rekvisiitoilla ja asenteella saa leikitellä. Käytä omaa musiikkiraitaa tai kappaleiden sekoitusta – mitä tahansa, mikä saa esityksesi loistamaan.
Jokainen osallistuja saa mahdollisuuden esiintyä Oulussa livetapahtuman avausnumerossa. Kaikki videot esitetään myös videoesityksenä vuoden 2026 ilmakitaratapahtumissa.
Miksi 2026 karsinta on erilainen?
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026 ja Ilmakitaransoiton MM-kisat ovat osa koko kesän huipentumaa, Delta Life -juhlaviikonloppua. Kolmipäiväisessä tapahtumassa ilmakitaristit pääsevät esiintymään Oulun syntypaikalle veden päälle rakennetulle suistolavalle.
Kilpailuprosessi
- Hakuaika on 14.–30. huhtikuuta 2026 klo 16.00 Suomen aikaa.
- Jos osallistujia on yli 30, esiraati valitsee kaikkien osallistujien joukosta 30 videota kilpailemaan virtuaaliseen Mustien hevosten kilpailuun (kierros 1).
- Virtuaalitapahtuma järjestetään 6. kesäkuuta 2026, ja kansainväliset tuomarit katsovat ja pisteyttävät kaikki 30 videota livenä.
- 5–10 parasta esiintyjää etenee Mustien hevosten kilpailutapahtumaan (kierros 2) 27. elokuuta 2026 Oulussa. Toisen kierroksen kilpailijoiden määrä riippuu Delta Life -juhlaviikonlopun aikataulusta, joka vahvistetaan keväällä 2026.
Lue lisää Mustien hevosten karsinnasta tästä linkistä.
Oulun teatterin ja Flow Productionsin Faravidin maa valtaa elokuussa 2026 legendaarisen Raksilan markettialueen, joka kulta-aikanaan ohitti jopa Helsingin Stockmannin päivittäistavaramyynnissä. Immersiivinen eli katsojan sisälleen upottava esitys nähdään jo lähes tyhjilleen jääneessä kaupunginpuoleisessa marketissa, jossa ovat viimeisimpänä olleet muun muassa Sale, kirpputori ja Subway.
Alma Lehmuskallion ja Pirjo Yli-Maunulan ohjaama teos levittäytyy rakennuksen kahteen kerrokseen entisiin liiketiloihin sekä henkilökunnan tiloihin. Esitystilaa on kaiken kaikkiaan noin 2900 neliötä.
Raksilan marketit ovat olleet tapetilla viime vuosina Oulun yliopiston keskustakampuksen ja viime aikoina elämysareenan tiimoilta, joten ajankohtaisempaa esityspaikkaa saa vain hakea.
"Se on legendaarinen paikka, jonka oululaiset tuntevat todella hyvin. Siksi on mielenkiintoista tehdä teos juuri sinne, erityisesti nyt, kun alue on suurten muutosten kohteena", fiilistelee ohjaaja Pirjo Yli-Maunula.
Raksilan marketti täyttää kaikki työtyhmän toiveet tilasta: se on tarpeeksi iso, sisältää useita huoneita ja tiloja sekä on keskustassa tai sen läheisyydessä. Esitystilalla on myös oma, laaja historiansa. Lisäksi se tuntuu tekijöistä ja yleisön näkökulmasta jännältä paikalta.
"Tällä marketilla on ollut monta eri vaihetta liiketilana ja niiden muistojen kaikuja on kiva kutoa esitykseen. Tämän faktan päälle on ihanaa mielikuvitella paikalle ja laajemmin Oululle myyttistä historiaa. Iso rakennus, sen kaksi kerrosta ja monta tilaa mahdollistavat taiteen ”leikkikentän” vailla vertaa", Yli-Maunula kuvailee.
Arkinen marketti ja myyttinen historia kohtaavat kutkuttavalla tavalla
Eira Virekosken kirjoittama Faravidin maa kutsuu katsojat paitsi vavahtumaan neljäntoista näyttelijän, tanssijan ja sirkustaiteilijan taidoista, myös loitsimaan onnea, karkottamaan epäonnea, jättämään hyvästit Raksilan marketille ja toivottamaan tervetulleeksi vinksahtaneen elämysareenan ennen elämysareenaa.
Ikuiset kysymykset ja myyttiset maisemat kasvavat läpi tyhjentyneen rakennuksen immersiivisessä esityksessä, jossa katsoja saa vapaasti valita oman polkunsa kohti täyttymystä, jota jahdataan ovelasti, manataan mahtavasti ja hävetään hiljaisesti.
Faravidin maa jatkaa Flow Productionsin paikkasidonnaisten ja immersiivisten esitysten sarjaa sekä Oulun teatterin ja Flow Productionsin vuonna 2022 alkanutta yhteistyötä. Paikkasidonnaisissa teoksissa esityspaikalla on suuri rooli teoksessa – niin myös tällä kertaa.
"Itse pidän eniten siitä, miten marketissa ja meidän esityksessämme kaksi eri todellisuutta pääsevät kohtaamaan. Tilassa näkyy jo rapistuminen ja unohduksen merkit sekä esimerkiksi paikalleen jätetyt kaupan pakastealtaat, ja toisaalta esityksen lavastettu maailma on taianomainen, kaunis ja ihmeitä täynnä", summaa toinen ohjaaja Alma Lehmuskallio.
Faravidin maan ensi-iltaa vietetään torstaina 27. elokuuta 2026, ja esityskaudella 26.8.–12.12.2026 on 50 esitystä. Liput esityksiin tulivat myyntiin perjantaina 24. lokakuuta.
Produktio toteutetaan Oulun teatterin ja Flow Productionsin yhteistuotantona yhteistyössä Oulu2026:n ja still stillin (NED) kanssa. Teos on saanut Suomen kulttuurirahaston tukea. Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Faravidin maa on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta sekä Oulun juhlaviikkoja.
*
Ensi-ilta: 27.8.2026
Esityspaikka: Raksilan marketti, Tehtaankatu 1
Käsikirjoitus Eira Virekoski
Ohjaus Alma Lehmuskallio ja Pirjo Yli-Maunula
Lavastussuunnittelu Kalle Nurminen
Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila
Valosuunnittelu Jukka Huitila
Äänisuunnittelu Anssi Laiho
Maskeeraus- ja kampaussuunnittelu Melina Matinlompolo
Tuottajat: Oulun teatteri, Flow Productions
Taloudelliset tukijat: Oulu2026, Suomen kulttuurirahasto
Yhteistyökumppanit: Oulun juhlaviikot, Oulu2026
Ulkomainen yhteistyöpartneri: still still (NED)
Rooleissa nähdään Oulun teatterin näyttelijät Valtteri Aaltonen, Annika Aapalahti, Merja Pietilä, Annina Rokka, Henri Tuominen, Elina Ylisuvanto ja Kasperi Kola sekä sirkustaiteilijat ja tanssijat Marta Alstadsæter, Kim-Jomi Fischer, Elisabeth Künkele, Nikke Launonen, Katariina Van Earle, Jared Van Earle ja Milla Virtanen.
Vuoden 2025 Pirkko-palkinto jaetaan Taikaboxille ja sen perustajille tanssitaiteilija Tanja Råmanille ja videotaiteilija John Collingswoodille. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Pirkko-kulttuuripalkinnolla halutaan huomioida henkilö tai organisaatio, joka on edistänyt kulttuurin ja taiteen asemaa sekä alan yhteistyötä Oulun seudulla ja joka on tuonut laajaa näkyvyyttä pohjoiselle kulttuurille ja taiteelle.
Kaikille avoin Pirkko-palkinnonjakotilaisuus on tiistaina 7.10.2025 kello 15 kulttuuritalo Valveen kahvilassa.
Taikaboxin merkitys oululaisessa kulttuurikentässä on organisaation kokoa suurempi. Tanja Råman ja John Collingswood toimivat inspiroivana esimerkkinä siitä, miten omalla visionäärisellä toiminnalla ja arvovalinnoilla voi vaikuttaa paitsi omaan toimintaympäristöönsä myös teknologian ja kansainvälisen toiminnan kautta huomattavasti kauemmaksi.
Pirkko-palkittavat valitseva Pirjo Yli-Maunula nostaa palkintoperusteluissaan esiin Taikaboxin monipuolista, avointa ja yhteisöllistä otetta kulttuurialalla. ”Taikabox kurottuu ansiokkaasti kohti muita taiteen tekijöitä, yleisöä ja yhteistyökumppaneita paitsi lähiympäristössä myös valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.”
TaikaBox on Råmanin ja Collingswoodin Walesissa perustama taideorganisaatio. Muutettuaan Suomeen vuonna 2015 he perustivat Taikaboxille yhdistyksen - tänä vuonna yhdistys täyttää 10 vuotta.
“Olemme todella otettuja tunnustuksesta. Erityisesti sydäntä lämmittää saada palkinto tällaisena epävarmuuden aikana. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan ponnisteluja taiteen ja kulttuurin puolesta siltojen rakentajana yli maantieteellisten, toiminnallisten ja ideologisten rajojen", Taikaboxin kaksikko sanoo.
“Tavoitteenamme on tulevaisuudessa löytää toiminnalle pysyvät tilat, joissa voimme jatkaa yhteistyön kehittämistä taiteilijoiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa.”
Pirkko-kulttuuripalkinto on oululaisena käsityönä Jonathan Gomezin verstaalla valmistettu puuveistos, tulevaisuusteleskooppi, jolla näkee sinne, minne ei tavallisesti näe, monenlaisista näkökulmista. Palkinto on aiemmin myönnetty tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunulalle (2022), käsikirjoittaja Venla Aakolle (2023) ja kulttuuritoimittaja, tanssi- ja teatterikriitikko Eeva Kauppiselle (2024).
Oulun kulttuuritapahtumayhdistys haluaa nostaa esille palkinnolla yhdistyksen tarkoituksen mukaista toimintaa pohjoisessa Suomessa. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen tarkoituksena on edistää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta Oulun seudulla sekä vahvistaa alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä. Palkinnolla yhdistys haluaa kannustaa kulttuurialaa laaja-alaiseen yhteistyöhön, rohkeaan rajojen ylittämiseen ja näkyvään toimintaan.
Palkinto on perustettu viisivuotiskaudeksi matkalla kohti Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkititteliä. Erikoispalkinto on syntynyt sen ensimmäisen saajan, tanssitaiteilija, Flow Productionsin taiteellisen johtajan Pirjo Yli-Maunulan toiminnan innoittamana. Pirjo Yli-Maunula päättää vuosien 2023–2026 palkittavat näiden, Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen määrittelemien palkintokriteerien mukaan:
- Palkittava voi olla henkilö tai yhteisö.
- Palkittava on edistänyt kulttuurin ja taiteen asemaa sekä alan yhteistyötä Oulun seudulla / Pohjois-Suomessa.
- Palkittava on tuonut laajaa näkyvyyttä pohjoiselle kulttuurille ja taiteelle.
- Palkittava on osoittanut visionäärisyyttä ja laajakatseisuutta kulttuurialalla.
Kuva: Johanna Suutari
Oulun juhlaviikkojen jäsenfestivaalit tekevät eurooppalaista elämysten elokuuta vuonna 2026 olemalla mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistossa. Kesän huipentaa Delta Life -juhlaviikonloppu, joka kutsuu koko maailman pysäyttämään ajan pyörän Oulun syntypaikalle.
Oulun juhlaviikot Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna:
- Elojazz 30.7.–1.8. tuo kaupunkiin neworleansilaisen jazzkadun yhdessä Oulu2026:n kanssa.
- Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalilla 5.–9.8.soi euroviisut. Festivaali tarjoaa korkeaa laatua matalalla kynnyksellä.
- Sanataidefestivaali Muusajuhlat 19.–23.8. tutkii, mitä eurooppalaisuus tarkoittaa ja mikä sen tietoinen tai tiedostamaton vaikutus kotimaiseen ja ulkomaiseen kirjallisuuteen on.
- Oulun Taiteiden Yöstä 20.8. tulee Taiteeton Päivä, joka jatkuu koko viikonlopun Suistotaidepäivinä 21.–23.8. Oulun Taiteeton Päivä herättää ajattelemaan, mitä elämä olisi ilman taidetta. Suistotaidepäivät tarjoilevat luovan toiminnan kavalkadin ja virittävät kaupunkilaiset seuraavan viikon Delta Life -huipentumaan.
- Ilmakitaransoiton MM-kisat on osa Delta Life -juhlaviikonloppua. Suistolavalla Oulun kaupungin syntypaikalla nähdään kaikkien aikojen ilmakitarashow. Ensimmäinen finaalikierros käydään perjantaina 28. elokuuta ja toinen kierros lauantaina 29. elokuuta selvittää maailmanmestarin.
- Oulun Musiikkivideofestivaalit 27.–30.8. lanseeraa eurooppalaisen musiikkivideokilpailun. Ilmoittautuminen kansainväliseen kilpailuun avautuu loppuvuodesta 2025. Kotimainen kilpailu avautuu vuoden 2026 alussa.
- Ensi-illassa 27.8. nähdään Faravidin maa, joka on Flow Productionsin ja Oulun Teatterin luoma uusi immersiivinen teos.
- Delta Life -juhlaviikonloppu 27.–29.8. huipentaa Oulun juhlaviikot. Suistolavalla Oulun kaupungin syntypaikalla auringon laskiessa maailman vaikutteet kohtaavat Oulujoen elämän. Luvassa koko kaupungin yhteinen karnevalistinen mutta koskettava kokonaisvaltainen kulttuurielämys. Vapaa pääsy.
Oulun juhlaviikkojen Kuoropäivä kokoaa yhteen Oulun alueen kuoro- ja yhtyelaulajat elokuun viimeisenä perjantaina 29.8. Mukana tapahtumassa on yhteensä 19 kokoonpanoa kolmen laulajan lauluyhtyeistä 40 hengen kuoroihin.
Uutuutena tänä vuonna tapahtumaan kuuluu kuorokavalkadi Oulun kaupungintalon juhlasalissa, jossa kuullaan kuoro- ja yhtyelaulua tauotta neljän tunnin ajan klo 17.30 alkaen. Rentohenkisessä tapahtumassa yleisö voi piipahtaa haluamissaan esityksissä tai katsoa vaikka koko kavalkadin. Kaikki 19 kokoonpanoa esiintyvät kavalkadissa. Kaupungintalolla esityksiä on myös sisääntuloaulassa sekä ulkoportailla.
Päivän aikana kokoonpanot esiintyvät myös Oulun kahviloissa ja ravintoloissa klo 15–21.30. Tapahtumapaikkoina toimivat Hemingway’s Rotuaari, Teerenpeli, Konditoria-Kahvila Sofia, Oulun taidemuseon Kahvila Kaari, Kahvila Kiikku, Jumpru Pub, Oluthuone Leskinen sekä Frans & Camille.
Kaikkiin päivän tapahtumiin on vapaa pääsy. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii oululainen kuoronjohtaja Kristian Heberg.
Tapahtuman yhteistyötahona toimii Oulun Energia.
Aikataulu tapahtumapaikoittain löytyy Kuoropäivän tapahtumasivulta: www.oulunjuhlaviikot.fi/paatapahtuma/kuoropaiva
Tapahtuman yhteistyötahona toimii Oulun Energia