Oulun juhlaviikot järjestetään tänä vuonna 15:ttä kertaa. Elämysten elokuun aloittaa Elojazz torstaina 31.7. ja sen päättää Kuoropäivä kaupungintalolle perjantaina 29.8.

Kuukauden aikana monitaidefestivaalilla on luvassa mm. Oulu All Star Big Bandin 20-vuotissynttärit, sankarillisia kamarimusiikkielämyksiä, sanataidetta punkista oopperaan, ensimmäinen pohjoismainen musiikkivideokisa ja lasten ohjelmistoa. Ilmakitaransoiton MM-titteliä hamuaa kilpailijat 15 maasta.

Suurin osa elokuun sadoista tapahtumista on pääsymaksuttomia. Osaan tapahtumista liput ovat jo vähissä ja loppukuun tapahtumien liput tulevat myyntiin elokuun alkupuolella. Koko ohjelma on koottu Oulun juhlaviikkojen ohjelmasivulle. Sieltä ohjelmaa voi selata ja valikoida kalenterin, taiteenlajin tai tapahtuman mukaan. Oulun Taiteiden Yön tapahtumat ovat myös karttanäkymässä.

Elojazz 31.7.–2.8.

Elojazzin avaa Iiro Rantala Tuiran kirkossa. Festivaalin pääkonserteista päästään nauttimaan viime vuosien tapaan Hupisaarten kesäteatterin kesäisessä miljöössä perjantaina ja lauantaina. Etkoja ja jatkoja vietetään Jumprussa ja Amarillon yökerhossa. Taiteellinen johtaja Aili Ikonen on koonnut ohjelmistoon niin kansainvälistä kuin kotimaistakin huippumusisointia.

Oulunsalo Soi 6.–10.8.

Oulunsalo Soi -festivaali tarjoaa kamarimusiikkikonsertteja ripauksella muita taiteita yllätyksellisissä paikoissa. Taiteellinen johtaja Atte Kilpeläisen ohjenuora festivaalin suunnitteluun on, että tällaista elämystä ei voi saada missään muualla kuin Oulunsalo Soissa. Kamarimusiikkia koetaan muun muassa Iin Akolan kartanon kuivurissa sekä Hietasaaressa venevajassa. Myös sarjakuva sukeltaa kamarimusiikkiin, kun festivaalin vuoden kuvataiteilija Aapo Kukko kuvittaa Šostakovitš-konserttia.

Sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat 13.–17.8.

Kirjallisuus ja sanataide monissa muodoissaan kuhisee Oulun keskustassa, mm. kulttuuritalo Valveella, Cafe Konstantiinassa, Pop-up-näyttämö Klonkassa, Tähtitornin kahvilassa sekä lukuisissa eri kirjastoissa. Muusatapahtumia on myös Iissä, Kempeleessä, Pyhäjoella ja Hailuodossa. Festivaali sisältää kirjallisuuskeskusteluita, runoutta ja poikkitaiteellisia klubeja lounasajasta pikkutunneille, pääasiassa suomeksi mutta myös muiden kielien sanataide on löytänyt paikkansa Muusajuhlilta.

Oulun Taiteiden Yö 14.8.

Oulun Taiteiden Yön ensimmäiset ohjelmajulkistukset on tehty ja mukana on jo kymmenittäin tapahtumia. Tapahtumia voi edelleen ilmoittaa mukaan ohjelmistoon. Tavallisesti Taiteiden Yö kerää kymmeniä tuhansia ihmisiä kaupungin keskustaan nauttimaan taiteesta.

Ilmakitaransoiton MM-kisat 20.–22.8.

Tänä vuonna jaetaan maailmanrauhan edistämiseksi jo 28. Ilmakitaransoiton maailmanmestaruustitteli Rotuaarin aukiolla perjantaina 22.8. kello 20-22.30. Sitä tavoittelee kansallisia mestareita ja haastajia torstain Mustien hevosten karsinnasta noin 15 maasta. Ilmakitarailoittelu alkaa keskiviikkona 20. elokuuta Airientation-päivänä, johon voi osallistua kuka tahansa ilmakitaraseurasta kiinnostunut. Mm. ilmavat olympialaiset (eng. Airlympics) sisältävää päivää vietetään World Music School Airin tiloissa jokisuistossa. Ilmakitaransoiton MM-kisat saavuttaa joka vuosi maailmanlaajuisen jopa 450 miljoonan ihmisen mediakattavuuden.

Oulun Musiikkivideofestivaalit 21.–24.8.

Oulun Musiikkivideofestivaaleilla on tänä vuonna perinteisen kotimaisen musiikkivideokilpailun lisäksi pohjoismainen musiikkivideokilpailu.

Festivaalin teemana on hypertodellisuus. Musiikkivideoista, elokuvista, musiikista ja klubeista nautitaan kulttuuritalo Valveella, Pikisaaressa, Snookerissa, 45Specialissa. Lauantain Pumpeligaala juhlitaan RioLivessä.

Flow-sirkus 26.–29.8.

Oulun juhlaviikkoihin kuuluva Flow Productions tuo tänä vuonna elämysten elokuuhun nykysirkusesitys A Study of Losses. Kompani Giraffin esitys sisältää sirkusta, nykytaikuutta ja esinemanipulointia ja yhdysvaltalaisen Beirut-yhtyeen säveltäjän Zach Condon musiikkia.

Ekstrat

Ekstroissa yleisö pääsee kokemaan kaupungin pyörätuolin käyttäjänä. Esteetöntä-teos toteutetaan yhdessä yleisön kanssa ja kokemuksesta tehdään mediataideteos. Taiteen saavutettavuus on Oulun juhlaviikkojen sisältöjen ja tuotantojen erityishuomion kohteena. Yhdistyksen Saavuta-hanke kehittää monipuolisesti kulttuuritapahtumien fyysistä ja henkistä saavutettavuutta.

Oulun juhlaviikkojen kuoropäivä on tänä vuonna uudistetusti perjantaina. Kesän viimeistä perjantai-iltaa vietetään laulun ääressä kaupungin kuppiloissa ja kaduilla mutta erityisesti Oulun kaupungintalolla. Uusittu kaupungintalon eri tilat tarjoavat komean visuaalisen ja akustisen ympäristön kuoroille ja lauluyhtyeille.

Lisäksi ohjelmistoon kuuluu Lasten elämysten elokuu, eli perheet löytävät Oulun juhlaviikoilta ohjelmistoa 3.–17.8. Lastenjatseista Soivan Siilin 30-vuotisjuhlakonserttiin.

Suurimpaan osaan Oulun juhlaviikkojen tapahtumista on vapaa pääsy. Koko ohjelmistoon voi tutustua nettisivuillamme. Päivitämme sivustoa ajantasaiseksi jatkuvasti. Sivustolta löytyvät myös lipunmyyntitiedot.

Oulun Taiteiden Yötä vietetään torstaina 14.8. Viimeisten vuosien aikana ohjelmistoon on sisältynyt pari-kolmesataa tapahtumaa lukuisilta eri taiteen aloilta. Samana päivänä vietetään myös Oulun Muusajuhlia ja Korttelihaipakkaa.

Ohjelmatarjontaa on tapahtuman nimen mukaisesti puolipäivästä yömyöhään. 14.7. mennessä on ehtinyt varmistua noin 60 ohjelmanumeroa. Perinteeksi muodostunut Oulun Sinfonia on tarjoamassa Hupisaarten kesäteatterin lavalla kolme elämyksellistä konserttia. Myös Hallituskadulle voi kokoontua jälleen pitkään illallispöytään, kesäillan kattaukseen. Illallispöydässä pääsee nauttimaan yhdessäolosta, ruoasta sekä musiikista.  

Tapahtumat koostuvat niin musiikista, tanssista kuin teatterista. Yleisö voi ostaa esimerkiksi Oulun teatterin puvuston kirpputorilta vanhaa rekvisiittaa tai käydä katsomassa ja osallistumassa Impromanian lyhyeen improvisaatioon. Vain taivas on rajana taiteessa.

Taiteiden Yön ohjelmistoon voi vielä ilmoittautua. Ilmoittaudu viimeistään 7.8. alla olevasta linkistä, jotta ohjelmisto kerkeää tapahtumakartalle. Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 Oulun Taiteiden Yön sijasta järjestetään torstaina 20.8. Oulun Taiteeton Päivä.

Tervetuloa näkemään, kokemaan, osallistumaan ja yllättymään!

Ilmoittaudu vuoden 2025 Oulun Taiteiden Yöhön täältä.

Oulun Taiteiden Yö tapahtuu taas torstaina 14.8.2025 Oulun keskustassa ja sen ympärillä, osana Oulun juhlaviikkoja. Ohjelmailmoituslomake on avoinna tässä linkissä. Tilaisuuksien järjestäjät ja kaikenlaiset taiteilijat voivat ilmoittaa halukkuutensa myös sähköpostitse Oulun taiteiden yö ry:n toimistolle (ouluntaiteidenyo@gmail.com).

Erillisiä ohjelmanumeroita koettiin 2024 Taiteiden Yössä parisensataa, ja jotain samansuuntaista odotellaan tälläkin kertaa. "Oulun kesään on viime vuosina syntynyt paljon uudenlaisia tapahtumia ja aktiivisuutta, mutta se ei tunnu vähentäneen tekijöiden intoa osallistua myös Taiteiden Yöhön. Tämän tapahtuman lähes kaikki tarjontahan on taiteilijoiden ja erilaisten kulttuuriyhdistysten ja muitten toimijoiden kaupunkilaisille pääsymaksutta tarjoamaa, ja itsekin välillä häkellyn siitä, miten paljon tekijämme haluavat yhteisölleen antaa", tapahtuman taiteellinen johtaja Paavo J. Heinonen kertoo.

Taiteiden Yön tuottaa Oulun taiteiden yö ry, joka on noin kolmenkymmenen oululaisen kulttuurijärjestön yhteinen organisaatio. Oulun kaupungin kulttuuripalvelut myöntää yhdistykselle vuosittain 12 000 euron avustuksen tapahtuman järjestämiseen.

Osa ohjelmasta on jo tiedossa. Yön viralliset avaussanat lausutaan Lammassaaressa kello 12.00. Tapahtuma loppuu tänäkin vuonna perjantaiaamuna 5.00 Elballa James Joycen romaanin Finnegans Wake viimeisen kappaleen ääneen lukemiseen. Näiden välillä päästään kokemaan muun muassa Oulu Sinfonian kolme esiintymistä Hupisaarten kesäteatterilla, Proto ry:n Designtori Pikisaaren Villatehtaalla sekä Arctic Food Labin Kesäillan kattaus Snellmaninpuistossa ja Otto Karhin puiston koillislaidalla.

Taiteiden Yön ohjelma julkaistaan kesän aikana Oulun juhlaviikkojen verkkosivuilla. Kartta Yön ohjelmasta on saatavilla elokuussa viikon 33 Forum24-lehden keskiaukeamalla

Yössä nähhään!

Oulun juhlaviikkoja koordinoivan Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen vuosikokous valitsi torstaina 3.4.2025 Paavo J. Heinosen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Heinonen on Oulun juhlaviikkojen jäsenen Oulun Taiteiden Yön taiteellinen johtaja.

Hallitukseen valittiin lisäksi Raimo Ahlroos, Annikki Kestilä, Jenny Kilponen, Teijo Klemettilä, Inka Koutaniemi, Kari Miettunen ja Pirjo Yli-Maunula.

Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen tarkoituksena on edistää kulttuurin ja taiteen saavutettavuutta Oulun seudulla sekä vahvistaa alueen kulttuuritoimijoiden toimintaedellytyksiä. Yhdistys on perustettu vuonna 2010.

Yhdistys koordinoi elokuisiin Oulun juhlaviikkoihin kuuluvien tapahtumien ja festivaalien verkostoa ja yhteismarkkinointia ja tuottaa Oulunsalo Soi -festivaalia.

Yhdistys tarjoaa tuotantopalveluja myös muille kulttuuritapahtumille ja toimii laajemmin kulttuuritapahtuma-alan kehittäjänä ja verkostoijana Pohjois-Pohjanmaalla. Yhdistys tuo esille pohjoista kulttuuria Pohjoinen kulttuurivirta -kanavalla. Oulu2026-projektissa yhdistyksellä on merkittävä rooli Delta Life -kokonaisuudella.

Yhdistys työllistää ympärivuotisesti viisi henkilöä ja kesäsesonkina noin 15 työntekijää kymmenien taiteilijoiden lisäksi. Yhdistys omistaa Ilmakitaransoiton MM-kisoja tuottavan Airnest Productions Oy:n. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen jäseniä ovat Jazz-20 ry., Oulun taiteiden yö ry., Oulun musiikkivideofestivaalit ry., Haavemylly Ay., Huutomerkki ry. ja Flow ry.

Yhdistys on Oulun kaupungin kulttuurin sopimuskumppani. Yhdistyksen toimintaa tukee myös Taiteen edistämiskeskus sekä Oulun kulttuurisäätiö sekä Euroopan unioni.

Yhdistys on Finland Festivalsin jäsen ja kuuluu VisitOulun verkostoon. Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti.

Kuvaaja Roosa-Maria Kauppila

Toimiston tietoon on saapunut kolmen Forum24-mainoksessa julkaistun tapahtumapaikan peruuntumiset / Following events have been cancelled:

28. Pallas-talon rappukäytävä, Kirkkokatu 8

50. Heidi Toivaisen työhuone, Valtatie 53

64. Hollilava, Hollihaan puisto

Ilmoituksen tekemisen jälkeen mukaan on ilmoitettu uutena paikkana / New place in the programme:

Oulu2026 Tila, Hallituskatu 29, 13.00–22.00

Lisäksi Ortodoksisen katedraalin (paikka 4., Torikatu 74) ohjelma on lisääntynyt "avoimilla ovilla" klo 10.00–20.00 / In addition place number 4, Orthodox Cathedral (Torikatu 74) will host "open doors" 10.00–20.00.

Oulun Taiteiden Yö houkuttaa joka vuosi kymmeniä tuhansia ihmisiä monipuolisen taiteen äärelle Oulun keskustan alueelle. Tule sinäkin tänä vuonna mukaan tekemään yöstä yllätyksellinen ja elämyksellinen.

Ohjelmaa voi jo ilmoittaa mukaan. Lisätiedot: taiteellinen johtaja Paavo J. Heinonen, paavojii at gmail.com, p. 044 250 1605.

Oulun juhlaviikot 2023 ovat ohitse ja haluamme kiittää kaikkia elämysten elokuussa mukana olleita kävijöitä, yhteistyökumppaneitamme, tapahtumanjärjestäjiä, talkoolaisia, vapaaehtoisia, seuraajia, tilaajia - sinua, joka olit jollain tapaa osana tämänkin vuoden juhlaviikkoja. 

Ensi vuoden elokuuta odotellessa on hyvä osallistua kävijäkyselyyn, jotta voimme parantaa tapahtumiamme entisestään. Elojazz, Oulunsalo Soi ja Oulun Musiikkivideofestivaalit arpovat kaikkien ko. festivaalien kyselyihin vastanneiden kesken lippuja ensi vuoden tapahtumiinsa! Vastaa kävijäkyselyihin alla löytyvistä linkeistä (linkit aukeavat uusiin välilehtiin).

Elojazz

Lasten elämysten elokuu

Oulunsalo Soi

Oulun Muusajuhlat

Oulun Taiteiden Yö

Flow Productions - Pinch Pleat

Ilmakitaransoiton MM-kisat

Oulun Musiikkivideofestivaalit

Nuotin vieressä on tilaa -kuoropäivä

Kun juhlaviikkojen 2023 viimeistä viikkoa viedään Ilmakitaransoiton MM-kisojen, Oulun musiikkivideofesetivaalien ja Nuotin vieressä on tilaa -kuoropäivän merkeissä, on hyvä muistaa täyttää kävijäkysely, mikäli olet käynyt jo jossain tapahtumassa! Vastaamalla Elojazzin tai Oulunsalo Soi -festivaalin kävijäkyselyyn olet mukana ko. festivaalin seuraavan vuoden tapahtumien lippuarvonnassa.

Elojazz: https://link.webropolsurveys.com/S/98EDC4A9709D589F
Lasten elämysten elokuu: https://link.webropolsurveys.com/S/048E7F35F8FEB257
Oulunsalo Soi: https://link.webropolsurveys.com/S/044F6E95F9B45F17
Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali : https://link.webropolsurveys.com/S/EB5EB965CAFF255C
Oulun taiteiden yö ry: https://link.webropolsurveys.com/S/E6761BF9B30BECBA
Flow Productions - Pinch Pleat: https://link.webropolsurveys.com/S/310D4DAEA4E56A1C

Oulun juhlaviikkojen runsas ohjelmisto täydentyy koko heinäkuun ajan - Taiteiden Yöhön voi ilmoittautua elokuun puoliväliin saakka
Oulun juhlaviikkojen alkuun on alle kuukausi. Suosituimpien tapahtumien liput liikkuvat jo hyvään tahtiin. Esimerkiksi Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin Seela Sellan tähdittämä runokonsertti 20.8. on kiinnostanut yleisöä ja Elojazzin edullisempia kahden päivän lippuja on saatavilla rajoitettu määrä. Oulun juhlaviikkojen sadoista tapahtumista suurin osa on kuitenkin pääsymaksuttomia.

Oulun Taiteiden Yöhön voi edelleen ilmoittaa ohjelmaa mukaan. Oulun Taiteiden Yö alkaa torstaina 17.8. kello 12.00 ja päättyy perjantaiaamuna 18.8. klo 6.00. 11.8.2023 mennessä ilmoitettu taiteellinen ohjelmisto ehtii varmasti mukaan tapahtuman verkkoviestintään. Ilmoittautuminen tapahtuu lomakkeen kautta.

Tällä hetkellä ohjelmistonsa ovat julkaisseet Elojazz, Oulunsalo Soi, sanataidefestivaali Muusajuhlat ja Ilmakitaransoiton MM-kisat. Lippuja Flow-sirkuksen Pinch Pleat esityksiin on myös saatavilla. Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmasta osa on jo julki, liput tulevat myyntiin myöhemmin.

Tänä vuonna uusi kokonaisuus on Lasten elämysten elokuu, jonka tapahtumia on joka lauantai Kulttuuritalo Valveella. Perinteistä Nuotin vieressä on tilaa -kuoropäivää vietetään 26. elokuuta.

Koko elokuun ohjelmistoon voi tutustua Oulun juhlaviikkojen uusituilla nettisivuilla, mistä sen löytää aina ajantasaisena. Ohjelmistossa on tänäkin vuonna yhteensä satoja tapahtumia ja lähes jokaiselle elokuun päivälle.
Oulun Taiteiden Yö tapahtuu taas torstaina 17.8. elävänä Oulun keskustassa ja sen ympärillä, osana Oulun juhlaviikkoja. Tilaisuuksien järjestäjät ja kaikenlaiset taiteilijat voivat ilmoittaa ohjelmansa mukaan lomakkeella tai suoraan Oulun taiteiden yö ry:n toimistolle sähköpostilla.
Ohjelmanumeroiden määrä on aiempina vuosina kohonnut kahdensadan tienoille, ja samanlaista lukua odotellaan tänäkin vuonna. Muutamia ohjelmanumeroita on jo tiedossa. Yön viralliset avaussanat lausutaan Lammassaaressa kello 12.00. Tapahtuma loppuu tänäkin vuonna perjantaiaamuna 5.00 Elballa James Joycen romaanin Finnegans Wake viimeisen kappaleen ääneen lukemiseen. Näiden välillä päästään kokemaan muun muassa Jukka Ruohomäen muistokonserttia.
Samaan aikaan Oulun Taiteiden Yön kanssa tapahtuvat tänäkin vuonna osana Oulun juhlaviikkoja Huutomerkki ry:n järjestämä sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat, Proto – Pohjoisen muotoilijat ry:n Designtori Pikisaaressa sekä Oulun liikekeskuksen Korttelihaipakka. Lisämakua tuo Rantakadulle ja Ahtisaaren aukiolle leviävä Kansainvälinen tori ruokakojuineen.
chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.