Esteetöntä tutki Oulun juhlaviikoilla, miltä kaupunkitila tuntuu uudesta fyysisestä ja henkisestä perspektiivistä pyörätuolin käyttäjänä. Kierroksen kokemukset voit nähdä ja kuulla nyt Pohjoinen kulttuurivirta -kanavalla.
Esteetöntä on yhteisötaideteos, joka avaa ajattelua ja uuden perspektiivin kaupunkitilaan: millainen kokemus on kokea kaupunki pyörätuolista ja olla avun käyttäjänä? Teoksen toteuttivat teatterintekijä Hilkka Hyttinen, valokuvaaja Susanna Lyly sekä äänitaiteilija Esa Nissi. Työryhmä toteuttaa kulttuurisia kokemuksia, joiden luonne on aineetonta ja ihmisen henkistä kasvua tukevaa ja vahvistavaa.
Oulun juhlaviikoilla 2025 maksuttoman yhteisötaideteoksen osallistujat kokivat kaupungin pyörätuolissa istuen ja sen tasolta avustajan kanssa. Heillä oli mahdollisuus samaistua liikuntaesteisen henkilön kokemusmaailmaan ja tarkastella kaupunkitilaa ja sen aiheuttamia haasteita pyörätuolista käsin. Osallistujat taltioivat kaupunkia retken aikana ohjatusti. Mukana oli myös pyörätuolia päivittäin käyttäviä osallistujia kokemusasiantuntijoina.
Pyörätuolikierroksen jälkeen osallistujia haastateltiin heidän kohtaamistaan haasteista ja onnistumisista. Näistä kokemuksista äänitaiteilija ja valokuvaaja koostivat mediataideteoksen, jossa yhdistyvät matkan aikana otetut valokuvat ja ääniteos.
Yhteistyökumppanit: Vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry, Oulun Invalidien yhdistys ry., Oulun Vammaisneuvosto ry
Esteetöntä-teos toteutettiin yhteistyössä Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Saavuta – Yleisöt yhdenvertaisesti mukaan kulttuuritapahtumiin -hankkeen kanssa. Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus Euroopan sosiaalirahastosta sekä hankkeeseen osallistuvat kunnat Oulu, Ii, Kuusamo ja Raahe. Hanke on osa Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Oulu2026 Delta Life -kokonaisuutta.

Voita ainutlaatuinen musiikkielämys sinulle ja kaverillesi lauantaiksi 23.8. Makrokonsertti tuo taiteilijan lähellesi kuin kameran makrolinssi. Oulun Musiikkivideofestivaalien rakastettu vieras, muusikko-toimittaja Veli Kauppinen esiintyy vain noin kymmenen henkilön yleisölle salaisessa paikassa Oulussa lauantaina 23.8. kello 14.00.
Osallistu arvontaan kommentoimalla kisapäivitystä Facebookissa tai Instagramissa 18.8. kello 16.00 mennessä. Kerro kommentissasi, kenet ottaisit mukaan jakamaan tämän elämyksen kanssasi. Arvonnan voittajille ilmoitetaan konserttipaikka henkilökohtaisesti.
Makrokonsertin lisäksi Veli Kauppinen soittaa musiikkia Oulun Musiikkivideofestivaalien Silakkaloungessa Valveen Paljetissa lauantaina 23.8. kello 16.00–18.00. Legendaarinen Velinen sunnuntai nähdään Oulun Musiikkivideofestivaalien päätöspäivänä sunnuntaina 24.8. kello 14.00 Valvesalissa.
Oulun keskusta on monille niin tuttu, että Rotuaarin läpi voi lampsia täysin ajatuksissaan paljon ympärilleen vilkuilematta. Oulun juhlaviikkojen Ekstrat tarjoaa uutta näkökulmaa kotikontuihin Esteetöntä-teoksella.
”Haluamme tutkia kaupunkia ihmisten kanssa. Emme nimeä tätä esitykseksi, vaikka se sellaiseksi muodostuu”, Hilkka Hyttinen kuvailee teosta.
Käytännössä Esteetöntä-teoksessa 19.-21.8 tutkitaan ohjatusti Oulun keskeisiä kaupunkitiloja pyörätuolin käyttäjän näkökulmasta. Kokemusasiantuntijoiden lisäksi yleisölle on tarjolla kolme pyörätuolipaikkaa, eli osallistujat saavat käyttää pyörätuolia. Pyörätuolin käyttäminen ei tarvitse olla tuttua, mukana on avustajia. Yleisö voi osallistua myös kulkemalla mukana ilman pyörätuolia.
”Saimme käyttöömme ite-taiteilija Paula Huhtaselta mahtavan pyörätuolin, joka on kuin taideteos itsessään. Lisäksi Camp Mobility antoi kaksi tuliterää pyörätuolia” Hyttinen kiittelee. Pyörätuolit ovat aikuisten mitoituksella, joten siksi osallistumisen ikäraja on 12 vuotta.
Taiteilijat tutkivat, miten ihmiset kokevat reitin tavallisuudesta poikkeavasta näkökulmasta. Osallistujat saavat kamerat ja pieniä kuvaustehtäviä. Tätä työtä ohjaa valokuvaaja Susanna Lyly. ”Osallistujan ei tarvitse olla valokuvaaja. Halutaan, että jokaisen oma näkemys tulee mukaan.”
Työryhmän kolmas jäsen Esa Nissi, myös Katzina tunnettu muusikko ja äänen ammattilainen, on mukana kierroksilla äänittämässä kaupunkikuvaa.
”Kierroksilla syntyvistä kuvista ja äänistä koostetaan lopulta mediateos”, Hyttinen kertoo.
Kolmikko on tuntenut toisensa pitkään, mutta tämä on heidän ensimmäinen yhteinen taideprojektinsa. ”Edustamme eri taiteenaloja ja nyt yhdistetään voimat. Nopeasti pöydälle tuli ajatus, että emme halua tuoda Ouluun jotain esitystä vaan tehdä sellainen juttu, joka osallistaa ihmisiä”, Hyttinen kertoo.
Kaupunkikulttuurista ja valokuvasafareista innostuneet kokeneet yhteisötaiteen tekijät eivät itse käytä pyörätuolia. Tärkeänä yhteistyökumppanina projektissa ovatkin olleet kokemusasiantuntijat, kuten Oulun kaupungin vammaisneuvoston puheenjohtaja Anne Mannelin ja Oulun Invalidien Yhdistyksen puheenjohtaja Johanna Nummela.
”Haastatteluissa tuli esiin monia asioita, mitä ei ole aiemmin ajatellut. Toisaalta ne olivat jopa vähän humoristisia, mutta toisaalta ihmettelimme, että näinkö vähän me ymmärretään, mitä liikuntaesteisyys tarkoittaa”, Hyttinen kertoo.
Esittävässä taiteessa keskustelu niin fyysisestä kuin mentaalisestakin esteettömyydestä on ajankohtaista. Tekijät miettivät, että usein kyse on asenteesta. Vaikka paljon on jo tehty, aina löytyy parannettavaa.
Todennäköisesti niin tekijät kuin osallistujatkin yllättyvät teoksen parissa. ”Taiteen ja kokemuksellisuuden kautta päästään sellaiseen, mitä sanat ei tavoita”, Hyttinen arvioi.
Mediateos jää elämään kierrosten jälkeen. Tekijät toivovat, että kierrokset voisivat myöhemmin laajentua muihinkin kaupunkeihin.
Oulun juhlaviikkojen vuoden 2025 ohjelmistoon on valittu Esteetöntä-yhteisötaideteos. Tämän vuoden ohjelmistohaussa painopiste oli saavutettavuudessa.
Esteetöntä on performanssi, joka avaa ajattelua ja uuden perspektiivin kaupunkitilaan: millainen kokemus on kokea kaupunki pyörätuolista ja olla avun käyttäjänä? Teoksen toteuttavat oululaislähtöinen teatterintekijä Hilkka Hyttinen, Haapajärveltä lähtöisin oleva valokuvaaja Susanna Lyly, sekä oululainen äänitaiteilija Esa Nissi.
Maksuttoman tapahtuman osallistujat kokevat kaupungin pyörätuolissa istuen ja sen tasolta avustajan kanssa. Heillä on mahdollisuus samaistua liikuntaesteisen henkilön kokemusmaailmaan ja tarkastella kaupunkitilaa ja sen aiheuttamia haasteita pyörätuolista käsin. Osallistujat taltioivat kaupunkia retken aikana ohjatusti. Mukana on myös pyörätuolia päivittäin käyttäviä osallistujia kokemusasiantuntijoina.
Pyörätuolikierroksen jälkeen osallistujia haastatellaan heidän kohtaamistaan haasteista ja onnistumisista. Näistä kokemuksista äänitaiteilija ja valokuvaaja koostavat uuden teoksen, jossa yhdistyvät matkan aikana otetut valokuvat ja ääniteos. Mediataideteos on kaupunkilaisten koettavissa tapahtuman ajan sekä myös verkossa Pohjoisen kulttuurivirran kanavissa.
Yhteisötaideteos toteutetaan elokuussa viikolla 34. Tarkemmat ajankohdat ja paikat ilmoitetaan myöhemmin.
Oulun juhlaviikkojen ohjelmistossa nostetaan esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Ohjelmistoon haki tänä vuonna seitsemän teosta/tapahtumaa, joista Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitus valitsi Esteetöntä-yhteisötaideteoksen täydentämään koko juhlaviikkojen elokuista ohjelmistoa.
Aikaisemmin ohjelmistossa on ollut mukana mm. ilma-akrobatiaa, mediataidetta, teatteria, oopperaa, immersiivisiä monitaiteellisia teoksia, kaupunkiseikkailua, katuteatteria sekä kansanmusiikki- ja tanssitapahtuma.
Ohjelmistohaku toteutettiin yhteistyössä Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Saavuta – Yleisöt yhdenvertaisesti mukaan kulttuuritapahtumiin -hankkeen kanssa. Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus Euroopan sosiaalirahastosta sekä hankkeeseen osallistuvat kunnat Oulu, Ii, Kuusamo ja Raahe. Hanke on osa Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Oulu2026 Delta Life -kokonaisuutta.

Oulun juhlaviikot etsii saavutettavaa taidetta ohjelmistoonsa elokuussa 2025.
Oulun juhlaviikot nostaa ohjelmistossaan esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Haku vuoden 2025 ohjelmistoon on auki 2.2.2025 saakka.
Aiemmin mukana on ollut mm. nuorallatanssia, ilma-akrobatiaa, mediataidetta, teatteria, oopperaa, immersiivisiä monitaiteellisia teoksia, kaupunkiseikkailua sekä kansanmusiikki- ja tanssitapahtuma. Vuoden 2025 ohjelmistoon haetaan tuotantoa, jossa kiinnitetään erityistä huomiota taiteen saavutettavuuteen.
VUODEN 2025 HAUN VALINTAKRITEERIT
- Hakuun voivat osallistua kaikki taiteenalat.
- Hakija on Oulun, pohjoisen alueen tai pohjoisesta lähtöisin oleva ammattimainen taiteentekijä tai ryhmä.
- Tuotanto toteutetaan Oulun juhlaviikoilla elokuussa 2025 Oulussa tai lähialueella. Sisältö täydentää Oulun juhlaviikkojen muuta ohjelmaa, ei kilpaile sen kanssa.
- Hakemuksessa arvioidaan tuotannon/teoksen taiteellisesti korkeaa tasoa, vetovoimaisuutta, ajankohtaisuutta ja tuoreutta sekä pohjoisuutta.
- Tuotanto voi olla kertaluonteinen tai useammin järjestettävä esitys, tai esim. näyttely.
- Uusi tuotanto/teos, joka esitetään ensi kertaa Oulun juhlaviikoilla. Sen jälkeen teoksen voi viedä esitettäväksi muuallekin.
- Toteuttamiskelpoinen suunnitelma kokonaisrahoituksesta. Tuotannosta voidaan tehdä aiesopimus, jos teoksen valmistuminen on ehdollinen muuhun, myöhemmin varmistuvaan rahoitukseen.
- Tuotannossa tulee ottaa huomioon saavutettavuuden eri näkökulmia. Lisätietoja kulttuurin saavutettavuudesta löytyy esimerkiksi Kulttuuria kaikille -palvelun sivuilta.
Ohjelmistoon valitaan yksi tuotanto. Tuotantovastuu on kokonaan teoksen tekijällä/työryhmällä. Oulun juhlaviikot tukee tuotantoa ostopalveluna taloudellisesti maksimissaan 3000 eurolla. Jos tuotannossa on pääsymaksullisia esityksiä, liput voidaan laittaa myyntiin Oulun juhlaviikkojen kautta. Lipputulot tulevat lipunmyyntikulujen jälkeen kokonaisuudessaan tekijälle/työryhmälle.
Taiteilija/työryhmä sitoutuu huomioimaan tuotannossa erityisesti saavutettavuuden yhdestä tai useammasta näkökulmasta. Toivomme luovia ratkaisuja uusien yleisöjen tavoittamiseksi ja taiteen kokemisen mahdollistamiseksi erilaisista esteistä huolimatta. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Saavuta-hankkeelta on mahdollista saada tuotantovaiheessa sparrausapua saavutettavuuteen liittyen. Toivotamme tervetulleiksi kaikenlaiset hakemukset eritaustaisilta taiteilijoilta ja taiteilijaryhmiltä.
Tuotanto pääsee osaksi Oulun juhlaviikkojen yhteismarkkinointia, jota tekee ammattilaisten tiimi ja johon kuuluu monipuolista kampanjointia eri välineissä. Lisäksi tuotannon luonteesta riippuen on mahdollista esittää teos myös Pohjoisen kulttuurivirran verkkosivuilla ja somessa, ja/tai tehdä tuotannosta tallenne. Pohjoisen kulttuurivirran näkyvyydestä sovitaan erikseen. Taiteilija/työryhmä sitoutuu lisäksi kertomaan työskentelyprosessistaan erityisesti saavutettavuusnäkökulmasta Saavuta-hankkeen webinaarissa tai seminaarissa (lisätietoa Saavuta-hankkeesta Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen verkkosivuilla).
Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti, ja festivaali noudattaa kaikessa toiminnassaan niitä periaatteita. Oulun juhlaviikot on myös syrjinnästä vapaa festivaali, joka noudattaa turvallisemman tilan periaatteita. Edellytämme, että Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvissa tapahtumissa otetaan nämä asiat huomioon.
Haku tapahtuu tällä hakulomakkeella (linkki englanninkielisiin hakuohjeisiin ja -lomakkeeseen löytyy samasta lomakkeesta). Lomakkeeseen liitetään tuotannon työsuunnitelma ja budjetti. Hakulomake on auki 2.2.2025 kello 23.59 asti. Valinnasta päättää Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitus, ja siitä ilmoitetaan hakijalle henkilökohtaisesti helmikuun 2025 loppuun mennessä.
Haku toteutetaan yhteistyössä Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Saavuta – Yleisöt yhdenvertaisesti mukaan kulttuuritapahtumiin -hankkeen kanssa. Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus Euroopan sosiaalirahastosta sekä hankkeeseen osallistuvat kunnat Oulu, Ii, Kuusamo ja Raahe. Hanke on osa Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen Oulu2026 Delta Life -kokonaisuutta.
Lisätietoja: tuottaja Laura Siitonen, laura(at)oulunjuhlaviikot.fi, p. 041 3135341.
Voita ainutlaatuinen jazzelämys sinulle ja kaverillesi pe 2.8.2024. Makrokonsertti tuo taiteilijan lähellesi kuin kameran makrolinssi. Elojazzin taiteellinen johtaja Aili Ikonen esiintyy pianisti Tuomas J. Turusen kanssa vain kahdeksalle henkilölle salaisessa paikassa Oulussa perjantaina 2.8. kello 17.30.
Osallistu arvontaan kommentoimalla kisapäivityksiä joko Facebookissa tai Instagramissa 29.7. kello 16 mennessä. Tägää halutessasi kaveri, jonka ottaisit mukaan jakamaan elämyksen kanssasi. Arvonnan voittajille ilmoitetaan paikka henkilökohtaisesti.
Makrokonsertin lisäksi Aili Ikonen esiintyy Elojazzeilla Oulu Sinfonian solistina Valo-levynjulkaisukonsertissa Madetojan salissa 1. elokuuta.
Kuva: Tero Ahonen
Oulun juhlaviikot etsii taidetta ohjelmistoonsa elokuussa 2024.
Oulun juhlaviikot nostaa ohjelmistossaan esiin Oulun ja pohjoisen taiteilijoiden ja taideorganisaatioiden osaamista. Haku vuoden 2024 ohjelmistoon on auki 31.1. saakka.
Aiemmin mukana on ollut mm. nuorallatanssia, ilma-akrobatiaa, mediataidetta, teatteria, oopperaa, immersiivisiä monitaiteellisia teoksia, kaupunkiseikkailua ja katuteatteria.
Vuoden 2024 haun valintakriteerit:
- Hakija on Oulun, pohjoisen alueen tai pohjoisesta lähtöisin oleva ammattimainen taiteentekijä tai ryhmä.
- Tuotanto toteutetaan Oulun juhlaviikoilla elokuussa 2024 Oulussa tai lähialueella.
- Hakuun voivat osallistua kaikki taiteenalat.
- Hakemuksessa arvioidaan teoksen taiteellisesti korkeaa tasoa, vetovoimaisuutta, ajankohtaisuutta ja tuoreutta sekä pohjoisuutta.
- Ohjelmisto voi olla kertaluonteinen esitys tai pidempiaikainen (esim. näyttely).
- Uusi teos: Teos esitetään ensi kertaa Oulun juhlaviikoilla. Sen jälkeen teoksen voi viedä esitettäväksi muuallekin.
- Teoksella on suunnitelma kokonaisrahoituksesta ja se on toteuttamiskelpoinen. Tuotannosta voidaan tehdä aiesopimus, jos teoksen valmistuminen on ehdollinen muuhun, myöhemmin varmistuvaan rahoitukseen.
Ohjelmistoon valitaan yksi teos. Teoksen tuotantovastuu on kokonaan teoksen tekijällä/työryhmällä. Oulun juhlaviikot tukee tuotantoa ostopalveluna taloudellisesti max. 3000 eurolla. Jos esitykseen/esityksiin on pääsymaksu, liput voidaan laittaa myyntiin Oulun juhlaviikkojen kautta. Lipputulot tulevat lipunmyyntikustannusten jälkeen kokonaisuudessaan tekijälle/työryhmälle.
Teos pääsee osaksi Oulun juhlaviikkojen yhteismarkkinointia, jota tekee ammattilaisten tiimi ja johon kuuluu monipuolista kampanjointia eri välineissä. Lisäksi teoksen luonteesta riippuen on mahdollista esittää teos myös Pohjoisella kulttuurivirta -kanavalla (www.pohjoinenkulttuurivirta.fi) ja/tai tehdä esityksestä/teoksesta tallenne. Pohjoisen kulttuurivirran näkyvyydestä sovitaan erikseen. Muusta avusta (viestintä, aikataulut, kontaktit, tuotantosparraus) sovitaan produktiokohtaisesti.
Haku tapahtuu lomakkeella tästä linkistä: link.webropol.com/s/ojvohjelma2024 (linkki avautuu toiselle sivustolle). Lomakkeeseen liitetään teoksen työsuunnitelma ja budjetti. Hakulomake on auki 31.1.2024 kello 23.59 asti. Teoksen valinnasta päättää Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallitus ja valinnasta ilmoitetaan hakijalle henkilökohtaisesti.
Oulun juhlaviikoilla on Ekokompassi-ympäristösertifikaatti, ja festivaali noudattaa kaikessa toiminnassaan niitä periaatteita. Oulun juhlaviikot on myös syrjinnästä vapaa festivaali, joka noudattaa turvallisemman tilan periaatteita. Edellytämme, että Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluvissa tapahtumissa otetaan nämä asiat huomioon.
Lisätietoja: tuottaja Laura Siitonen laura(at)oulunjuhlaviikot.fi, p. 041 3135341.
Oulun juhlaviikot 2023 ovat ohitse ja haluamme kiittää kaikkia elämysten elokuussa mukana olleita kävijöitä, yhteistyökumppaneitamme, tapahtumanjärjestäjiä, talkoolaisia, vapaaehtoisia, seuraajia, tilaajia - sinua, joka olit jollain tapaa osana tämänkin vuoden juhlaviikkoja.
Ensi vuoden elokuuta odotellessa on hyvä osallistua kävijäkyselyyn, jotta voimme parantaa tapahtumiamme entisestään. Elojazz, Oulunsalo Soi ja Oulun Musiikkivideofestivaalit arpovat kaikkien ko. festivaalien kyselyihin vastanneiden kesken lippuja ensi vuoden tapahtumiinsa! Vastaa kävijäkyselyihin alla löytyvistä linkeistä (linkit aukeavat uusiin välilehtiin).
Flow Productions - Pinch Pleat
Oulun Musiikkivideofestivaalit
Nuotin vieressä on tilaa -kuoropäivä
Kun juhlaviikkojen 2023 viimeistä viikkoa viedään Ilmakitaransoiton MM-kisojen, Oulun musiikkivideofesetivaalien ja Nuotin vieressä on tilaa -kuoropäivän merkeissä, on hyvä muistaa täyttää kävijäkysely, mikäli olet käynyt jo jossain tapahtumassa! Vastaamalla Elojazzin tai Oulunsalo Soi -festivaalin kävijäkyselyyn olet mukana ko. festivaalin seuraavan vuoden tapahtumien lippuarvonnassa.
Elojazz: https://link.webropolsurveys.com/S/98EDC4A9709D589F
Lasten elämysten elokuu: https://link.webropolsurveys.com/S/048E7F35F8FEB257
Oulunsalo Soi: https://link.webropolsurveys.com/S/044F6E95F9B45F17
Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali : https://link.webropolsurveys.com/S/EB5EB965CAFF255C
Oulun taiteiden yö ry: https://link.webropolsurveys.com/S/E6761BF9B30BECBA
Flow Productions - Pinch Pleat: https://link.webropolsurveys.com/S/310D4DAEA4E56A1C
Nuotin vieressä on tilaa -kuoropäivä valtaa jälleen Oulun kadut ja kuppilat lauantaina 26.8.! Kahdeksatta kertaa järjestettävä kuoropäivä kokoaa Oulun alueen kuorolaulajat yhteen. Kuoropäivään osallistuu tänä vuonna 21 kuoroa ja lauluyhtyettä, jotka esiintyvät Oulun kahviloissa ja baareissa sekä Valkean kesäkadun lavalla.
Laulajat saapuvat Rotuaaria pitkin kulkueena Rotuaarin aukiolle klo 14 alkavaan yhteiskonserttiin, jossa osa kokoonpanoista esittää omaa ohjelmistoaan. Konsertin alussa ja lopussa kuullaan kaikkien kokoonpanojen yhteisnumeroita. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimii oululainen kuoronjohtaja Kristian Heberg.
Tapahtumiin on vapaa pääsy.
AIKATAULU
YHTEISKONSERTTI ROTUAARIN AUKIOLLA
klo 14–16, juontajana Katariina van Earle
14.00 Yhteiskappaleet
14.10 Tuiran kamarikuoro
14.20 Oulun NMKY:n Mieslaulajat
14.35 Lauluyhtye Hoijakka
14.45 Naiskuoro Aava
14.55 Hohde-kuoro
15.10 Iin Mieslaulajat
15.20 Merikosken Laulu
15.35 Yhteiskappaleet
CAFÉ VILLA HANNALA
12.00 Cocktail Cats Ensemble
12.30 Duurisiskot
13.00 Project Four Ladies
16.00 Lauluyhtye Hoijakka
16.30 Hohde-kuoro
HEMINGWAY’S ROTUAARI
12.00 Sekakuoro Siltojen Laulu
12.30 Tuiran kamarikuoro
13.00 Cocktail Cats Ensemble
16.00 Kamarikuoro Aiolos
16.30 Oulun Tyypit
17.00 Merikosken Laulu
17.30 PL Rakennusteollisuus
18.00 Cassiopeia
18.30 Oulun Teekkarikuoro TeeKu
19.00 Lauluyhtye HAIKIA
IRISH PUB ST. MICHAEL
17.00 Kamarikuoro Aiolos
17.30 Iin Mieslaulajat
18.00 Oulun Tyypit
18.30 Cassiopeia
JUMPRU PUB
16.00 Lauluyhtye Pyrstötähdet
16.30 Oulun Tyypit
17.00 Fredrikan Hätävara
17.30 Viihdepiikkarit
18.00 PL Rakennusteollisuus
18.30 Lauluyhtye HAIKIA
19.00 Merikosken Laulu
19.30 Oulun Teekkarikuoro TeeKu
KAHVILA VALVEEN PALJETTI
11.00 Cassiopeia
11.20 Lauluyhtye Pyrstötähdet
KAUPPAKESKUS VALKEA, KESÄKADUN OHJELMALAVA
12.00 Hohde-kuoro
12.30 Oulun NMKY:n Mieslaulajat
13.00 Sekakuoro Siltojen Laulu
13.30 Laulupojat-kuoro
KONDITORIA-KAHVILA SOFIA
11.30 Duurisiskot
12.00 Project Four Ladies
12.30 Lauluyhtye Pyrstötähdet
13.00 Iin Mieslaulajat
OLUTHUONE LESKINEN
12.00 Merikosken Laulu
12.30 Viihdepiikkarit
13.00 Cassiopeia
16.00 Cocktail Cats Ensemble
16.30 Iin Mieslaulajat
17.00 Oulun Teekkarikuoro TeeKu
17.30 Lauluyhtye HAIKIA
18.00 Fredrikan Hätävara
VENN OULU
16.00 Duurisiskot
16.30 Viihdepiikkarit
17.00 Cocktail Cats Ensemble
17.30 Lauluyhtye Hoijakka
Muutokset mahdollisia
Yhteistyössä:


