Uutiset

Avajaiskonsertissa esitellään kansainväliset vieraat

Viimeisenä Oulunsalo Soin johtokesänään Meta4 hellii yleisöään heti alkajaisiksi yltäkylläisellä kamarimusiikkikattauksella romanttisimmasta Schumannista kauneimman Mozartin kautta harvemmin esitettyyn Thierotiin. Avajaiskonsertissa esitellään kansainväliset vieraat latvialaispianisti Ieva Jokubaviciutesta festivaalilla jo aiemmin vierailleeseen klarinetisti Matthew Huntiin, sekä kotimaan parhaaseen kamarisoittajaliigaan nousseita muusikkoja käyrätorvensoittaja Jukka Harjusta oboisti Paula Malmivaaraan. Avajaisissa päästään näkemään festivaalin suurin kamarikokoonpano eli kahdeksan soittajaa estradilla samanaikaisesti.

 

Festivaali jatkuu sunnuntaina 7. elokuuta kahdella konsertilla. Ensin mennään Muhokselle viehättävään Terttu Jurvakaisen Taidegalleriaan kuulemaan Meta4:n sellisti Tomas Djupsjöbackan ¼-konserttiinsa valitsemaa musiikkia. Tomas soittaa kansainvälisessä naisseurassa eli latvialaispianisti Ieva Jokubaviciuten ja kanadalaisen viulisti Matilda Kaulin kanssa. Trio soittaa ensimmäistä kertaa julkisesti yhdessä tutkien säveltäjien Beethoven, Berg ja Schumann ensimmäisiä opuksia.

 

Sunnuntai-illan päätteeksi kuullaan Kulttuuritalo Valveella laulaja Essi Wuorelan johtaman EVA-Trion uudelleen sovittamia kansanlauluja ja yhtyeen upouusia omia sävellyksiä. EVA-Triossa soittaa kanteletta Anna-Karin Korhonen ja selloa Vesa Norilo.

 

Iiro Rantalan konsertit myyvät hyvin

Tähän mennessä on loppuunmyyty Iiro Rantalan isännöimä Iltapäivä Iiron kanssa -konsertti Hailuodon Luotsihotellissa keskiviikkona. Myös Oulunsalon nuorisoseurantalolla tiistaina järjestettävä Iiro Rantalan soolokonsertti Lost Heroes alkaa täyttyä. Atte Kilpeläisen mestaroimaan Keep In Touch -konserttiin idyllisellä Sympaalin asemalla Oulunsalossa saatiin vielä lisälippuja myyntiin. Myös kaikkiin viikonlopun konsertteihin on vielä lippuja jäljellä.

 

Oulunsalo Soin konsertteihin myydään Lippupalvelun myyntipisteistä ja verkkokaupasta. Lippuvarauksia voi tehdä Lippupalvelun puhelinpalvelussa ja varattuja lippuja voi noutaa R-kioskeista. Huomaa, että ennakkomyynnissä lipunhintoihin lisätään toimipistekohtaiset toimituskulut. Lippupalvelun toimituskulusuositus on 2,50 € / lippu.

 

Lippuja myydään myös ilman toimitusmaksua Kulttuuritalo Valveen lippumyymälässä Oulussa 3.-7. Kannattaa siis hankkia ensi viikon konserttien liput jo sunnuntaina Valveelta!

 

Lisäksi lippuja myydään konserttipaikkojen ovella käteisellä. Ovimyynti käynnistyy tuntia ennen konsertin alkua. Illan avajaiskonserttiin saa vielä lippuja.

 

Tutustu koko ohjelmaan osoitteessa www.oulunsalosoi.fi/ohjelma


Lisää ajankohtaista

chevron-down