Uutiset

Äänestä kansanpumpelivoittajaa!

Yleisö voi taas äänestää suosikkejaan Oulun Musiikkivideofestivaaleilla. Oman lempivideon valinta vaatii tänäkin vuonna tarkkaa harkintaa, sillä kilpailussa on mukana ennätykselliset 262 videota. Kaikki musiikkivideokisaan ilmoitetut teokset kamppailevat Kansanpumpelipatsaasta, eli sekä kilpailu- että katselmussarjojen videot ovat äänestyksessä samalla viivalla.

 

Yleisö voi valita suosikkinsa äänestämällä Kansanpumpeli-äänestyksessä festivaalin www-sivuilla. Äänestysaikaa on lauantaihin 25. elokuuta klo 14 asti. Äänestyksen yhteydessä kaikista videoista on katsottavissa lyhyet näytteet muistin virkistämiseksi. Äänestäneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja.

 

Valkokankaan täydeltä tuoreita kotimaisia musiikkivideoita

Esiraati valitsi videot yhteentoista kilpailunäytökseen, joista parhaat palkitaan festivaalin pääpalkinnoilla Kulta- ja Teinipumpelilla. Kilpailu- ja katselmusjaossa huomioidaan tekijöiden oma musiikkivideohistoria. Lisäksi kannattaa huomioida, että kansallisen kilpailun kilpasarjaan hyväksytään vain suomalaisohjaajien suomalaisartisteille tekemät videot.

 

Kaikki kisaan osallistuvat 262 suomalaista videota ovat nähtävillä Kulttuuritalo Valveella ja ravintola Tervasoihdussa 22.-26. elokuuta. Kotimaisen musiikkivideokilpailun näytökset ovat pääsymaksuttomia. Musiikkivideoiden siirryttyä televisiosta Internet-palveluihin, Oulun Musiikkivideofestivaalit pitää tärkeänä esittää musiikkivideoita valkokankaalla edes kerran vuodessa.

 

Voittajavideot valitsee vuosittain vaihtuva riippumaton raati, joka koostuu AV-alan ammattilaisista ja kuluttajista. Tänä vuonna tuomariston puheenjohtajana toimii oululainen audiovisuaalisen alan asiantuntija, Filmikaari-hankeen projektipäällikkö Anne Laurila. Tuomaristossa on mukana myös elokuvaohjaaja ja näyttelijä Lauri Nurkse sekä Rumba-lehden toimittaja, Videovilkaisu-palstaa pitävä Mikael Helenius.

 

Kotimainen musiikkivideokilpailu huipentuu Pumpeligaalaan, jota juhlitaan lauantaina 25.8. klo 21 alkaen Ravintola Rauhalan pation teatteriravintolassa. Gaalan pääesiintyjänä nähdään Kitkerät Neitsyet. Pumpeligaalassa parhaiden videoiden ohjaajat saavat kotiinviemisiksi .tebianin käsintehdyt Pumpelipatsaat. Vuoden paras video palkitaan Kultapumpelilla ja nuori lupaava ohjaaja Teinipumpelilla. Festivaaliyleisön suosikki saa Kansanpumpelin. Lisäksi jaetaan kuusi (6) kunniamainintaa ansioituneille musiikkivideoille. Oulun Musiikkivideofestivaalit ry lahjoittaa 2500 € parhaan videon ohjaajalle.

 

Kansanpumpeliäänestys auki osoitteessa omvf.inertica.fi.
Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmisto: www.omvf.net.


Lisää ajankohtaista

chevron-down