Uutiset

Kaupunginteatteri kolmen kerroksen klubiksi

Time Tunnel huipentaa Oulun juhlaviikot ja Oulun Musiikkivideofestivaalit lauantaina 24. elokuuta. Ilta koostuu DJ-soittoseteistä, livekeikoista sekä visualistin luomasta videomateriaalista. Time Tunnel viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhliaan, mikä tekee siitä Suomen pitkäikäisimmän yhtäjaksoisesti järjestetyn elektronisen musiikin tapahtuman. Time Tunnel esittelee myös soul- ja funk-musiikin tyylit. Kaupunginteatterista tulee jälleen kolmen kerroksen klubi. Pääsali, uusi klubi pienellä näyttämöllä ja OuluSoul Bar pitävät jalat liikkeessä ja tunnelman kuumana.

 

Cosmo Baker on New Yorkin parhaita ja innostavimpia tiskijukkia. Hip hop taittuu siinä, missä disco, house ja funk - puhumattakaan hänen omaleimaisesta tyylistään elektronisen tanssimusan (EDM) parissa. Kun kaikki nämä ynnää yhteen, on tuloksena taito, joka rokkaa tanssilavoja ympäri maailman. Cosmo ei koskaan pelaa varman päälle, takuuvarmojen hittien seassa tanssilattialle livautetaan aina ennalta-arvaamattomia helmiä. Maailmassa on harvoja kolkkia, joissa Philadelphiassa syntynyt Cosmo Baker ei olisi kansaa tanssittanut ja nyt nyt vuorossa ensi kertaa Oulu ja Time Tunnel!

 

Jori Hulkkosen ja Villa Nah -yhtyeestä tutun Juho Paalosmaan elektroduo Sin Cos Tan on nopeasti noussut kriitikoiden lemmikiksi. Ajaton debyyttialbumi maalailee kuulijalle syntikkaromantiikkaa ja upeita rytmejä. Musiikkilehti Rumba valitsi albumilta lohkaistun Trust-singlen vuoden biisiksi. Yhtye on saavuttanut ansaittua huomiota ulkomaita myöden ja heidän kappaleet ovat soineet mm. Iso-Britannian radiokanavilla ja USAn college-radioissa. Live-esitykset ovat keränneet kehuja ympäri maailman ja nyt ensi vierailu Ouluun.

 

Nicole Willis ja Jimi Tenor yhdistävät voimansa Cola & Jimmu –duona. Molempien juuret juontavat klubi-musiikkiin ja albumiaan Enigmatic he kuvailevat ”deep house revivaliksi”. Tenorin uran meriitteihin lukeutuu mm. technoklassikko Take Me Baby sekä yhteistyö afrobeat-pioneeri Tony Allenin kanssa. Willis on kuulunut mm. nu-soul-ryhmä Repercussionsin riveihin. Viime aikoina Willis on ollut esillä the Soul Investigatorsin kanssa tänä keväänä julkaistun Tortured Soul -albumin myötä. Keikalla kuullaan Willisin vokaaleja ja Tenorin huilua, saksofonia sekä yhteisiä rytmikuvioita. Täydellinen house-herätys.

 

Roberto Rodriguez on yksi Suomen tämän hetken maineikkaimmista DJ-artisteista ja kiertänyt soittamassa klubeilla ympäri maailmaa. Hän on tehnyt satoja remixejä lukuisille artisteille ja julkaissut kymmeniä levyjä. Roberto pyörittää viikottaista Serenades-radioshowta Bassoradiolla sekä samannimistä levymerkkiä, jonka kautta ilmestyi myös debyyttialbumi Dawn. Time Tunnelissa luvassa setti legendoja ja uusia tuoreita ralleja.

 

Jori Hulkkonen tunnetaan nykyään oman DJ-/tuottajauransa lisäksi myös SIN COS TAN-bändistä, mutta jo aiemmin mies on tehnyt yhteistyötä mm. Tigan, Jesper Dahlbäckin ja John Foxxin kanssa. Lisäksi Hulkkonen on tehnyt remixejä artisteille kuten Robyn, Kid Cudi ja Chromeo ja ehtinyt soittaa kansainvälisiä DJ-keikkoja kymmenissä maissa. Time Tunnelin DJ-setissä Jori tekee syvän katsauksen housen ja teknon juurille.

 

DJ Rene on toiminut H.A.N.D ryhmässä alusta lähtien. Renen seteissä tiettyyn rytmiin ei jämähdetä ja mielenkiintoiset miksaukset sekä uudet versiot biiseistä kuvaavat miestä parhaiten. Rene nostaa pienen näyttämön juhlat kattoon liikkuen 80-luvun elektro hiphopista technoon ja acid houseen.

 

Time Tunnelin pääsalin tahdittaa DJ Somepoe. Somepoe on 22-vuotias DJ/tuottaja Oulusta, joka valmistui juuri Red Bull Music Academy New Yorkista. Hän yhdistelee seteissään housen ja club musan parhaita puolia.

 

OuluSoul baarissa fiilistellään musiikkia alkuperäisiltä vinyyleiltä. Rytmimusiikin herkkuja on tarjolla soulin, funkin, latinin ja vanhojen discoraitojen merkeissä kun DJ:t Piitu ja Yari pääsevät vauhtiin.

 

Time Tunnelin pääsalin visuaalisesta suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa tänä vuonna Antti Nurkkala, PST:ltä. Hän on tehnyt toteutuksia TV-tuotantoihin, teattereihin ja konsertteihin tavoitteena aina elämyksellinen screenien ja valojen käyttö.

 

Time Tunnel 2013


- la 24.08.2013, klo 22 - 04. Ikäraja K-18

- liput 23 eur ennakko (Levykauppä ÄX & Micks, Oulu), 26 eur ovelta
- Oulun kaupunginteatteri, Kaarlenväylä 2, Oulu
Lisätiedot ja kattavat artistiesittelyt: http://www.timetunnel.fi/


Lisää ajankohtaista

chevron-down