Uutiset

23. musavideofestarit käynnistyvät huomenna

Keskiviikkona käynnistyvät Oulun Musiikkivideofestivaalit hemmottelevat viiden päivän ajan popkulttuurin ystäviä musiikkivideonäytöksillä, musiikkielokuvilla, klubeilla sekä monipuolisella oheisohjelmalla. Päätapahtumapaikkana toimii Kulttuuritalo Valve ja festivaalit levittäytyvät ohjelmansa myötä ympäri kaupunkia.

Festivaaleilla on luvassa yhteiskunnallisesti kantaaottavia musiikkivideoita sekä -dokumentteja ja kunnianosoituksia edesmenneille legendoille. Yhteiskunnalliset teemat ovat vahvasti esillä erikoisnäytöksissä, elokuvissa ja kotimaisen kilpailun näytöksissä. Jo festivaalien ensimmäisenä päivänä valkokankaalta nähdään 19 musiikkivideo- ja -elokuvanäytöstä.

Festivaalien avajaisnäytöksenä nähdään Suomen ennakkoesityksensä saava Strike a Pose -dokumentti, jossa yleisö pääsee nauttimaan vogue-tanssista livenä ennen elokuvaa. Avajaispäivänä nähdään myös David Bowie -retrospektiivinäytös, joka käy läpi maestron fantastisen uran Ziggy Stardustin synnystä aina aavistamattomaan loppuun saakka. Lisäksi festivaalikävijät pääsevät todistamaan graffititaiteilijoiden taidokasta työskentelyä lähietäisyydeltä Real Deal graffitispektaakkelissa.

Viiden päivän aikana OMVF esittää 349 uutta kotimaista musiikkivideota, joista kilpailunäytösten 104 teosta kilpailee pääpalkinnoista. Kulttuuritalo Valveella esitettävien kilpailunäytösten teemoja ovat mm. Kuvia Suomesta, Kuolema, Viides elementti sekä Kohtauksia rakkaudesta. Katselmusvideoita esitetään ravintola Snooker Timessä keskiviikosta lauantaihin.

Tuomaristossa voittajavideoista päättävät elokuvaaja Pasi Pauni (FSC), oululaislähtöinen kuvataiteilija Jaakko Mattila sekä palkittu ja arvostettu englantilainen ohjaaja Ian Pons Jewell. Myös yleisö saa äänestää oman suosikkinsa kaikkien 349 videon joukosta. Äänestysaikaa on lauantaihin 28. elokuuta klo 14 saakka. Jo samana iltana parhaat videot palkitaan Katja Iljanan ohjaamassa Pumpeligaalassa Radisson Blu Hotelin ravintola Toivossa.

Musiikkivideonäytösten ja -elokuvien lisäksi ohjelmistossa on keskustelutilaisuuksia, mestariluokkia ja elävää musiikkia. Ohjelmistoon kuuluu myös ensimmäistä kertaa järjestettävä Pimeä Festivaali, jossa esiintyy neljätoista juuri nyt kiinnostavaa, vaihtoehtoista ja urbaania artistia. Pimeä Festivaali järjestetään 26.–27. elokuuta Radisson Blu:ssa ja 45 Specialissa.

Festivaalin ohjelmisto kokonaisuudessaan: http://www.omvf.net/fi/ohjelmisto/


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.