Uutiset

20-vuotisjuhlissa vedetään playbackinä – jälleen kerran

Ilmakitaransoiton MM-kisojen 20-vuotisjuhlia vietetään Oulussa elokuussa. Kertaluontoisesta vitsistä kansainväliseksi viihdetapahtumaksi kasvanut kisa kerää MM-taistoon ilmakitaristien parhaimmiston kaikkialta maailmasta. Kuten asiaan kuuluu, festivaaleilla nähdään myös musikaali, jossa ei soiteta sointuakaan tai lauleta nuottiakaan. Ilmakitaransoiton MM-kisojen pyöreitä vuosia juhlitaan Oulun juhlaviikkojen päätteeksi 26.-28. elokuuta.

Tapahtuma käynnistyy musikaalikomedia We Will Dub You’n Suomen ensiesityksellä keskiviikkona 26. elokuuta. Euroopan areenat valloittanut show tarjoilee pop-hittejä, kulttisuosikkeja ja rock-oopperaa - dubattuna. Musikaali tuo lavalle ranskalaisista koomikoista koostuvan Airnadetten, joka on tiettävästi maailman tunnetuin - ja ainoa - ammattilaistason ilmabändi. Raisulla ranskalaisella huumorilla maustettu esitys on herkullinen yhdistelmä mimiikkaa, huulisynkkaa ja häpeilemätöntä heittäytymistä.

Airnadetteen kuuluu mm. kaksinkertainen ilmakitaransoiton maailmanmestari Sylvain ”Günther Love” Quimene. Rock’n roll -unelmaa elävä yhtye on noussut menestykseen niin Euroopassa kuin kauempanakin, esiintynyt isoimmilla festareilla Glastonburya myöten sekä tähdittänyt mainoksia ja TV-ohjelmia – ja julkaissut jopa ihan oikean albumin. Kaikki tämä ääntäkään päästämättä.

Kisan ilmoittautuminen käynnissä

Kansallisissa kisoissa finaalipaikkaa vaille jääneillä ilmakitaristeilla on mahdollisuus osallistua Mustien hevosten karsintaan, joka järjestetään Oulussa torstaina 27. elokuuta. Suomalaisille karsinta on ainoa mahdollisuus päästä mukaan ilmakitarataistoon, sillä omia kansallisia kisoja ei tapahtuman kotimaassa tällä hetkellä järjestetä. Ilmoittautuminen on avoinna 14. elokuuta saakka ja halukkaat voivat ilmoittautua mukaan tapahtuman nettisivuilla.

Festivaali ja koko juhlavuosi huipentuu MM-finaaliin perjantaina 28. elokuuta. Keskelle kaupunkia Rotuaarin aukiolle nouseva finaali tarjoaa viihdyttävän koko illan show’n, jonka keskiössä on ilmakitaristien mestaruustaisto.  Ilmakitaransoiton MM-kisat tarjoaa kisatapahtumien lisäksi lähiseutumatkailua kansainvälisille ilmakitaraturisteille. Oheisohjelmaa on tarjolla keskiviikosta sunnuntaihin, alkaen Airientation -lämmittelytapahtumasta festivaalin päättävään Air Off -retkeen Iso-Syötteelle.

Ilmakitaransoiton MM-kisojen viralliset osakilpailumaat avasivat kisakauden jo maaliskuussa. Karsintakiertueet ovat tällä hetkellä käynnissä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Hollannissa ja Saksassa, ja muut verkostomaat aloittavat ilmakitaristien kilpailuttamisen alkukesän aikana.

We Will Dub You –musikaali esitetään kahdesti Uudella Seurahuoneella: keskiviikkona 26. elokuuta sekä torstaina 27. elokuuta. Lipunmyynti käynnistyy 18. toukokuuta. Tapahtuman ennakkolippu maksaa 18 euroa ja ovelta 20 euroa. Ennakkoliput myy Lippupalvelu ja hintoihin lisätään mahdolliset toimituskulut. Pohjoista voimaa -etuasiakkaille liput maksavat 15 € (vain Lippupalvelun toimipisteistä, ei nettimyyntiä).

Lisätiedot: www.ilmakitara.fi
We Will Dub You –traileri: https://youtu.be/B0m6hCleuAc
Airnadette: www.airnadette.co.uk


Lisää ajankohtaista

chevron-down