Uutiset

Musiikin ja videon yhteistanssia

Juttusarjassamme pääset tutustumaan niihin henkilöihin, jotka mahdollistavat sinullekin elämysten elokuun. Viime viikolla haastattelimme Ilmakitara-tuottaja Ikosen Hannaa, joka haastoi tämän viikon juttuun NTS:n tahtiin työskentelevän Juhani Oivon.

1. Kuka olet?
Juhani Oivo, Oulun Musiikkivideofestivaalien vastaava tuottaja.

2. Hilpein lempinimesi?
Suurin osa ihmisistä kutsuu Juhaniksi, mutta muutama vanha kaveri sanoo Juhkuksi.

3. Mitä teet Oulun juhlaviikoilla?
Vastaan Oulun Musiikkivideofestivaalien tuotannosta, markkinoinnista ja talouspuolesta. Osallistun myös ohjelmiston suunnitteluun yhdessä festivaalin taiteellisen johtajan Jaakon kanssa. Lisäksi olen Oulun juhlaviikkojen hallituksen jäsen.

4. Miten olet päätynyt tehtävääsi?
Musiikkivideofestivaalit ovat olleet minulle aina tosi tärkeä tapahtuma. Varsinkin nuorena tapahtuma oli vuoden kohokohtia. Vastaavan tuottajan paikka tuli avoimeen hakuun vuonna 2015, ja päätin rohkeasti hakea paikkaa. Nopean hakuprosessin jälkeen tuli tieto, että minut valittiin tehtävään.

5. Minkä parissa työskentelet juuri nyt?
Tällä hetkellä tulevan ohjelmiston julkaisun parissa. Hoidan myös parhaillaan jatkoklubien viimeisiä kiinnityksiä.

6. Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Ensimmäiseksi avaan tietokoneen, luen sähköpostit ja katson viestit Facebookista. Käyn toimistolla harjoittelijoiden kanssa läpi päivän työtehtävät ja puhun Jaakon kanssa meneillään olevista ohjelmabookkauksista sekä yhteistyökumppanuuskuvioista. Viilaan myös päivän aikana tiedotukseen tulevia tekstejä. Meillä toimistolla soi yleensä taustalla brittiläinen NTS-radio, jonka tahtiin hommat luistaa.

7. Jatka lausetta: Parasta työssäni on…
Se, että voin tehdä töitä tärkeiksi kokemieni asioiden parissa. Organisaation arvot myös vastaavat omiani. Elämäni pyörii aika lailla musiikin ympärillä, ja olen intohimoinen musiikin harrastaja. On mahtavaa, että pääsen myös työskentelemään sen parissa.

8. Mitä odotat omalta tapahtumaltasi tänä kesänä?
Meillä on tänä vuonna 25. juhlavuosi, joten on aika luoda katsaus taaksepäin, mutta myös visioida tulevaa. Mietitään, mitä kotimaisen musiikkivideon kentällä on tapahtunut sekä avataan musiikkivideoiden konseptia ja sitä, mitä musiikkivideot voivat tulevaisuudessa olla. Jälkimmäistä puolta ohjelmistossa edustavat esimerkiksi VR-näytökset ja VJ-ohjelmisto eli musiikin reaaliaikainen visualisointi VJ-taiteilijoiden toteuttamana. Henkilökohtaisiin kohokohtiini lukeutuu jatkoklubille saapuva DJ Sotofett, joka on viime vuosien suosikkini musiikkituottajista. Odotan musiikin ja videon ennakkoluulotonta yhteistanssia.

9. Jos olisit eläin, mikä olisit ja miksi?
Olisin panda, koska olen ulkoisesti leppoisa ja rento, mutta pinnan alla on reservissä suuri määrä sisäistä voimaa.

10. Kenet haastat seuraavaksi/viimeiseksi haastatteluun?
Pia Alatorvisen, Oulun juhlaviikkojen toiminnanjohtajan.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.