Tapahtumien Hubi 2016-2018

pp_kartta_webResurssit, verkostot, yritysyhteistyö, avustukset, liiketoiminta, kävijämäärät, lipputulot, markkinointi, kansainvälistyminen, näkyvyys, ympäristötietoisuus, monialaisuus, kulttuurimatkailu, tuotteistaminen, tutkimus, vaikuttavuus. Näiden tapahtumajärjestäjille tuttujen teemojen ympärille muodostetaan Pohjois-Pohjanmaalla parhaillaan Tapahtumien Hubia.

Hankkeen kohderyhmä on alueen vakiintuneet kulttuurifestivaalit ja -tapahtumat, pääsisältöinään muun muassa elokuva, kirjallisuus, kuvataide, monitaide, musiikki, tanssi tai teatteri. Merkittäviä sidosryhmiä ovat monet festivaalien ja tapahtumien yhteistyökumppanit, kuten matkailutoimijat, markkinoinnin ammattilaiset ja kulttuurisponsoroinnista kiinnostuneet yritykset.

Aktiivisille profiilitapahtumille tarjotaan hyvät eväät toimintansa kehittämiseen säännöllisten tapaamisten ja koulutusten, uusien toimintamallien, sparrauksen, tiedon jakamisen ja alan lisääntyvän tutkimuksen myötä.

Tapahtumien klubit

Rennoissa koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksissa pureudutaan hankkeen teemoihin monista eri näkökulmista. Klubeilta tapahtumajärjestäjät voivat poimia oman osaamisen kehittämisen kannalta tärkeimpiä sisältöjä tai jakaa omaa osaamistaan ja hyviksi todettuja käytäntöjä. Sisältöideat ja -toiveet tuleville klubeille ovat erittäin tervetulleita!

Seuraava klubi:
21.2. Tutkimuspäivä – Ilmoittaudu (16.2. mennessä) tästä
21.3. Johtajuuspäivä

Menneet klubit:
20.6.2016 – Avajaiset
29.9.2016 – Rahaa, hynää, fyffee & verkoston voimalla lisäresursseja
20.10.2016 – Festivaaleista kulttuurimatkailun kirittäjiä

Tapahtumien tehdas

Kaikille kaupunkikulttuurista innostuneille avoimessa Tapahtumien tehtaassa kehitetään uusia yhteisöllisiä ideoita, joilla voimme elävöittää kaupunkikuvaa niin arjessa kuin festarihulinoissa. Kokonaisuus toteutetaan yhteistyössä Kuntalaislähtöinen kaupunkikehittäminen -hankkeen KAAOS -toiminnan ja Oulun juhlaviikkojen kanssa.

Tulevat työpajat:
8.2. Ideoista projektisuunnitelmiksi, klo 17.00 Pohjansali, Aleksanterinkatu 9, Ouluilmoittaudu tästä (viimeistään 1.2.2017)
14.3. Jaakko Blomberg: Joukkovoimaa! Kuinka saada ihmiset mukaan? Miten viestiä asioista ja mikä toimii sosiaalisessa mediassa? Entä mitä on joukkorahoitus ja mihin sitä voi käyttää?
5.4. Kadut haltuun ja muita käytännön järjestelyjä

Menneet työpajat:

20.1.2017 – Tapahtumien tehdas: Uusi yhteisöllinen kaupunkikulttuuri

Toimintamallit & pilotit

Uusia toimintamalleja hankkeessa kokeillaan muiden tuottajien, hankkeen sidosryhmien, ja mielellään molempien kanssa pienten pilottien muodossa. Yritysyhteistyön, viestinnän ja markkinoinnin sekä tuotantomallien haasteita päästään verkostossa pohtimaan pikapuoliin.

Tarkemmat tiedot pilottirahoituksesta ja -sparrauksesta sekä mukaan lähtemisestä julkaistaan alkuvuodesta, mutta propellipäitä voi jo lyödä yhteen muiden toimijoiden ja hankehenkilöstön kanssa.

Yhteystiedot
Projektipäällikkö Taina Ronkainen, 040 621 1249, taina.ronkainen(at)ouka.fi
Projektikoordinaattori Henri Turunen, 040 621 2015, henri.turunen(at)ouka.fi
Projektityöntekijä Katri Dahlström, 0400 492 649, katri(at)oulunjuhlaviikot.fi
Projektityöntekijä Anu Lähteenmäki, 044 333 5581, anu(at)oulunjuhlaviikot.fi

Tapahtumien Hubi on Euroopan aluekehitysrahaston EAKR-hanke, jonka päärahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan liitto. Hankkeen päätoteuttaja ja -hallinnoija on Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalvelut ja osatoteuttaja on elokuista Oulun juhlaviikot -verkostoa koordinoiva Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry.