Uutiset

Rakkaudesta Koiteliin ja musiikkiin

Juttusarjassamme pääset tutustumaan niihin henkilöihin, jotka mahdollistavat sinullekin elämysten elokuun. Viime viikolla haastattelimme Hellä Mietosta, joka puolestaan haastoi seuraavaksi piinapenkkiin Sipen.

1. Kuka olet?
Sirpa Eskola. Olen festivaalijohtaja Koiteli Elää -tapahtumassa, joka on Suomen kaunein festivaalitapahtuma.

2. Hilpein lempinimesi?
Minut tunnetaan Eskolan Sipenä, eli lempinimeni on Sipe, tai Eskola. Eli ihan tosi hilpeää.

3. Mitä teet Oulun juhlaviikoilla?
Minulla on Koiteli Elää -festivaalien päävastuu. Olen myös henkisenä tukena ja tausta-apuna Koiteli Elää Lapsille -tapahtumaa tuottavalle Minna Tirille ja hänen tiimilleen.

4. Miten olet päätynyt tehtävääsi?
Seitsemän vuotta sitten Lauri Tuohimaa ja Markku Ojala ottivat minuun yhteyttä Koiteliin suunnittelemansa musiikkitapahtuman puitteissa ja kysyivät minua tapahtumaan keikalle. Olin kuitenkin raskaana, joten tiesin, etten pystyisi elokuussa keikkailemaan. Ehdotinkin sen sijaan, että voisin tulla kaveriksi mukaan järjestämään tapahtumaa. Siitä sitten hommat lähtivät laajenemaan, ja yhtäkkiä meillä olikin Koiteli elää -yhdistys ja ensimmäinen tapahtuma, jossa soittivat muun muassa Mikko Alatalo, Jarkko Martikainen sekä Mariska ja Pahat Sudet. Markku ja Lauri ovat minun ja Kirsi Eskolan ohella yhdistyksemme perustajajäseniä. Alusta saakka olen ollut vastuullisessa roolissa viemässä tätä tapahtumaa eteenpäin. Jos jostakin olen tähän tehtävääni päätynyt, niin rakkaudesta Koiteliin ja rakkaudesta musiikkiin.

5. Minkä parissa työskentelet juuri nyt?
Verkkosivupäivitysten ja aluesuunnittelun. Meillä hieman laajenee festivaalialue tänä vuonna. Kysyntä on koko ajan ollut huomattavan paljon suurempaa kuin se, mitä me pystymme tarjoamaan, joten nyt vähän testaamme, voisimmeko saada hyödynnettyä myös mantereen puolta. Meille tulee sinne sellainen rennonletkeä etkoalue.

6. Millainen on tyypillinen työpäiväsi?
Minähän en tee tätä festivaalia päätyönäni, vaan harrastuksena. Päätyönäni olen Go Arctic Oy:n myyntipäällikkö ja tapahtumatuottaja. Tyypillinen työpäiväni on sellainen, että teen palkkatyötäni ja tätä harrastustani sujuvasti sekaisin ja limittäin. Koiteli Elää -festivaalien tuottaja Mari Järvinen asuu tällä hetkellä Inarissa, joten hänen kanssaan pidän iltaisin puhelinpalavereita.

7. Jatka lausetta: Parasta työssäni on…
Se, mitä me saamme yhdistyksen porukalla yhdessä aikaiseksi. Se on ihan ehdottomasti parasta. Kun tapahtuma on käynnissä ja tajuaa, että tehtiin tämä kaikki ihan omin käsin – se on ihan mahtava tunne. Koko porukan hyvä fiilis.

8. Mitä odotat omalta tapahtumaltasi tänä kesänä?
Auringonpaistetta, iloisia ihmisiä ja Vesa-Matti Loirin esiintymistä. Eino Leino ja Koiteli – sen täytyy olla aika spesiaalia.

9. Jos olisit eläin, mikä olisit ja miksi?
Laiskiainen. Pirteä olemukseni on ehkä hieman harhaanjohtava, sillä todellisuudessa olen laiskiaisen tyyppinen otus.

10. Kenet haastat seuraavaksi haastatteluun?
Elojazzien ja Oulunsalo Soin tuottajan, Laura Siitosen.


Lisää ajankohtaista

chevron-down