Uutiset

Oulunsalo Soin seuraava taiteellinen johtaja on Kreeta-Maria Kentala

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaalin uusi taiteellinen johtaja on Kreeta-Maria Kentala. Kentala ottaa 21-vuotiaan Oulunsalo Soin johdettavakseen Virpi Räisäseltä vuoden 2018 festivaalin jälkeen. Kiiminkiläislähtöinen Räisänen on luotsannut Oulunsalo Soita vuodesta 2012.

Kreeta-Maria Kentala on viulisti ja vanhan musiikin uranuurtaja Suomessa. Kentala on erittäin monipuolinen ammattilainen ja hänet tunnetaan niin solistina, johtajana kuin pedagoginakin. Kaustislaisena myös kansanmusiikki on Kentalan sydäntä lähellä.

”Minulla Pohjanmaan tyttärenä on melkoisesti lukkarinrakkautta pohjoisen Suomen kulttuuritapahtumia kohtaan, ja olen todella otettu ja innoissani päästessäni suunnittelemaan Oulunsalo Soi -festivaalia.  Juhlien tunnelma ja taso ovat olleet Virpi Räisäsen luotsaamana ainutlaatuisen hienoja - yritän pitää samanhenkistä, iloisen innovatiivista ja taiteellisesti uudistuvaa meininkiä yllä tulevinakin vuosina”, Kreeta-Maria Kentala kertoo.

Virpi Räisäsen aikana Oulunsalo Soi -festivaaleilla on kuultu 20-vuotisjuhlan upea kansainvälinen ohjelmisto, ainutlaatuinen Lusia Rusintytär -oopperatuotanto ja lukuisia kamarimusiikkielämyksiä niin isojen yleisöjen areenoilla kuin intiimeissä ympäristöissäkin.

"Tunnemme sanonnan elämässä toistuvista seitsemän vuoden sykleistä. Omassa elämässäni tämä on tapahtunut monissa tärkeissä asioissa, näin myös Oulunsalo Soin Taiteellisen johtajan ominaisuudessa. Olen nauttinut suuresti ja oppinut valtavasti saadessani vastata Oulun seudulle tärkeän kulttuuritapahtuman taiteellisesta suunnittelusta”, Virpi Räisänen kertoo.

Räisänen jättää mielihyvin Oulunsalo Soin taiteellisen johtajuuden Kreeta-Maria Kentalan osaaviin käsiin.

”Hän on upea taiteilija, jonka olen viimeisten seitsemän vuoden aikana oppinut tuntemaan yhä paremmin juuri festivaalimme kautta. Kreeta-Maria Kentalan suuri muusikkous, laaja klassisen musiikin kansainvälisen kentän tuntemus sekä hieno hersyvä persoonallisuus antaa minulle henkilökohtaisesti suuren luottamuksen ja ilon tunteen siitä että Oulunsalo Soi jatkaa yhä edelleen erittäin korkeatasoisena ja kansainvälisenä Pohjois-Suomen musiikkielämän hehkuvana helmenä."

Räisäsen kaudella myös Oulunsalo Soin organisaatiossa tapahtui muutoksia. Aiemmin Oulunsalon Kulttuuri-instituutti -liikelaitoksen ja kuntaliitosten jälkeen Oulu-opiston alaisuudessa tuotettu Oulunsalo Soi -festivaali siirtyi Oulun Kulttuuritapahtumayhdistyksen vastuulle vuoden 2014 lopussa Oulun kaupungin palvelukumppanuussopimuksen uusimisen yhteydessä.

Kentala on Oulunsalo Soin yleisölle tuttu vuoden 2016 festivaalin esiintyjänä. Taiteellisen johtajan vaihdos sujuu erinomaisen sulavasti, kun Kreeta-Maria Kentala esiintyy myös vuoden 2018 Oulunsalo Soi -festivaalilla. Oulunsalo Soin koko ohjelma julkistetaan lähiaikoina.

Kentalan levytykset ovat keränneet lukuisia palkintoja, viimeisimpänä Yleisradion Vuoden levy 2016 -palkinnon Side by Side -levyllään, jossa Kentala yhdistää J.S. Bachia kaustislaiseen kansanmusiikkiin. Valtion taidetoimikunta myönsi Kentalalle viiden vuoden taiteilija-apurahan vuosille 2017–2021.


Lisää ajankohtaista

chevron-down