Uutiset

Makrokonsertti vie aamusaunaan

Viettäisitkö kiireettömän sunnuntaiaamun trumpetisti Jukka Eskolan ja tanssitaiteilija Jarkko Lehmuksen improvisoidessa Kesän saunalla? Vapaapäivän aamusauna 3. elokuuta klo 11 avaa makrokonserttien sarjan rennoissa tunnelmissa.

Osallistu aamusaunan yleisöarvontaan!

Aamulöylyjen lomassa yleisö pääsee nauttimaan Eskolan ja Lehmuksen ainutlaatuisesta yhteisesiintymisestä Tuiran uimarannan tuntumassa. Intiimiin konserttiin arvotaan pääsy kolmelle onnekkaalle aveceineen. Arvontaan osallistutaan 1.8. klo 10 mennessä, ja voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti saman päivän aikana.

Maamme eturivin jazzmuusikoihin kuuluva Jukka Eskola on soittanut useissa eri kokoonpanoissa, kuten kansainvälisestikin suosiota niittäneessä The Five Corners Quintetissa ja nuorista jazzin huippunimistä koostuvassa Ricky-Tick Big Bandissa. Moderniin klubijazziin kallellaan olevan trumpetistin tuore bossa-projekti Jukka Eskola Orquesta Bossa julkaisi ensilevynsä vuonna 2013. Eskola on myös Elojazzin taiteellinen johtaja.

Tanssija-koreografi Jarkko Lehmus toimii monialaisesti tanssin ja esittävän taiteen parissa ja aloitti vuoden alussa JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen taiteellisena johtajana. Lehmus on opiskellut Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksessa sekä Millennium Performing Arts -koulussa Lontoossa. Vuosina 2003–2009 hän tanssi solistina Skotlannin baletissa.

Pienten yleisöjen makrokonserteissa yksittäisen ihmisen elämys kasvaa suureksi, aivan kuten kameran makrolinssillä lähelle kohdetta – tässä tapauksessa artistia – päästessä. Konserttisarja toteutettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2013. Arvonnoilla valittavat pienet yleisöt osallistuvat pääsymaksuttomiin konsertteihin, joissa sekä tapahtumapaikka että matka sinne jatkavat artistin ja hänen taiteensa tarinaa. Toisen makrokonsertin tähtenä esiintyy Olavi Uusivirta 17. elokuuta.

Takaisin

UUTISET

Kiimingissä, Koitelin Sahasaaressa elokuussa järjestettävä Koiteli Elää aloittaa lipunmyynnin torstaina…
Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali esittelee uuden konserttikonseptin. Kamarimusiikkisafari on neljän konsertin…
Oulun Musiikkivideofestivaalien taiteelliseksi johtajaksi on valittu elokuvantekijä ja taitelija Anna-Mari…

TILAA UUTISKIRJE

Tapahtumien superkuukauden viimeisimmät kuulumiset kootusti sähköpostiisi?

Tilaamalla uutiskirjeen, hyväksyn käyttöehdot.