Uutiset

Kuorot kuuluvat kaupungilla tänään

Tänään vietetään neljättä Nuotin vieressä on tilaa -kuoropäivää. Päivän aikana kymmenkunta kuoroa esiintyy keskustan ravintoloissa ja kahviloissa, ja ne kokoontuvat suureen yhteiskonserttiin Rotuaarin lavalle klo 14. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Yhteiskonsertti tulkataan toista kertaa viittomakielelle. Tulkkauksen järjestää Viittomakielialan Osuuskunta Via. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan puheenjohtajan Samu Forsblomin juontamassa konsertissa kuullaan laulun lisäksi kuorojen kuulumisia.

Päivän aikana Oulun seudun rikasta kuorokulttuuria esille tuovat Sekakuoro Cassiopeia, Lauluyhtye Konsonanssi, Oulun NMKY:n Mieslaulajat, Viihdekuoro Ouluttaret, Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion kuoro, Lauluyhtye Omnivoces, Kaikukuoro, Hohde-kuoro, Pohjan Laulun oktetti, Tuiran Kamarikuoro sekä Kamarikuoro Aiolos.

Tapahtuman toteutuksesta vastaavat Oulun juhlaviikot ja Oulun Liikekeskus ry. Taiteellisena johtajana ja koollekutsujana toimii kuoromusiikin moniottelija Mihkel Koldits.

RAVINTOLAESIINTYMISET

Klo – Ravintola – Kuoro
9 – Original Sokos Hotel Arina – OSYK:n lukion kuoro
12 – Kauppahallin Kahvila – Oulun NMKY:n Mieslaulajat
12 – Kauppakeskus Valkea – Lauluyhtye Omnivoces
13 – Kauppakeskus Valkea – Kaikukuoro
13 – Jumpru Pub – Sekakuoro Cassiopeia
15 – Sokeri-Jussin Kievari – Tuiran Kamarikuoro
16 – Ravintola Sarkka – Viihdekuoro Ouluttaret
16 – Jumpru Pub – Pohjan Laulun oktetti
16 – Oluthuone Leskinen – Lauluyhtye Konsonanssi
16 – Cafe Rooster – Kamarikuoro Aiolos
16 – Kauppakeskus Valkea – Hohde-kuoro
17 – Ravintola Olimpos – Pohjan Laulun oktetti

YHTEISKONSERTTI ROTUAARIN LAVALLA KLO 14 ALKAEN

Mukana (esiintymisjärjestyksessä):
Sekakuoro Cassiopeia
Lauluyhtye Konsonanssi
Tuiran Kamarikuoro
Oulun NMKY:n Mieslaulajat
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion kuoro
Kaikukuoro
Pohjan Laulun oktetti
Viihdekuoro Ouluttaret
Kamarikuoro Aiolos
Hohde-kuoro

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Takaisin

UUTISET

Oletko kulttuurista kiinnostunut ja haluat myös kertoa näkemyksesi siitä muille?…
Perinteinen Oulun Muusajuhlat-sanataidefestivaalin yhteydessä järjestettävä Muusa-kirjoituskilpailu on parhaillaan käynnissä. Kilpailussa…
Oulun kulttuuritapahtumayhdistys ry hakee projektikoordinaattoria Elämysten tapahtumamaakunta -hankkeeseen. Hanke kehittää…

TILAA UUTISKIRJE

Tapahtumien superkuukauden viimeisimmät kuulumiset kootusti sähköpostiisi?

Tilaamalla uutiskirjeen, hyväksyn käyttöehdot.