Oulun juhlaviikot esittää: Elämyspuisto Oulu 2012

Kadonnut Kaupunki Oy:n lehdistötiedote 4.6.2012.

Yhtiö haluaa korjata Elämyspuistoon Oulu 2012 liittyvät väärät huhut. Olkaa hyvä ja lukekaa alla oleva tiedote saattaaksenne todellisuutenne normaaliksi.

 

HUHU

Elämyspuisto Oulu 2012 Päivitys luo Rotuaarin lavalle mielikuvituksellisen kaupunkiolohuoneen nimeltä Info-Kioski. Kioskilta voi perjantaina 3. elokuuta klo 14-18 ostaa lyhyitä kaupunkiretkiä, jotka tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden kokea kaupunki. Päivitys 2012 huipentuu Experience Club 2012 -klubiin ravintola Never Grow Oldissa samana iltana klo 22-03. Klubilla soittavat levyjä legendaarinen Dj Don Walsh ja Somepoe (FITC). Klubilta löytyy myös uudistettu versio maailman ainoasta Aisticocktailbaarista.

 

Elämyspuisto Oulu on teatterin, tanssin, esitys- ja mediataiteen sekä pelien ammattilaisten luoma uusi urbaanin teatterin muoto. Kaupunkiretket ovat kokemuksellisia kävelyretkiä, joilla katsojat ovat tulevaisuudesta muinaiseen Ouluun saapuneita turisteja. Esiintyjät esittelevät heille muinaista kaupunkia nimeltä Oulu vuonna 2012.

 

Elämyspuisto toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008 Oulussa. Vuonna 2011 Elämyspuisto oli osa Euroopan Kulttuuripääkaupunki Turun virallista ohjelmaa nimellä Elämyspuisto Turku 2011.

 

TODELLISUUS

Kadonnut Kaupunki Oy on eurooppalainen johtava elämysinsinööritoimisto, joka suunnittelee ja toteuttaa elämyspuistoja. Näistä tunnetuimpia ovat antropologisiin tutkimuksiin perustuvat rekonstruktiot menneistä kaupungeista, ihmisten muinaisista elämisympäristöistä ja -tavoista. Läpimurtoteosta New York 1964 ovat seuranneet mm. Reykjavik 2072, Oulu 2008, Ayutthaya 1689 ja Turku 2011.

 

Alusta saakka matkanjohtajana ja pääsuunnittelijana on toiminut legendaarinen Don Walsh. Elämyspuisto Oulu 2012 on Päivitys, jossa Kadonneen Kaupungin rakentama Elämyspuisto Oulu päivitetään vuoteen 2012.

 

Elämyspuiston päivityksen keskus on Info-Kioski. Info-Kioskilta saa lisätiedon lisäksi 10 erilaista kaupunkiretkeä. Elämyspuiston Oulu 2012 Päivitys on Elämyspuisto Oulun viimeinen päivitys, jonka jälkeen Elämyspuisto tuhotaan uuden maailman tieltä. Kioskilta tarjottavat retket ovat Elämyspuisto Oulun parhaita retkiä sen koko historian ajalta. Lisäksi tarjolla on myös uusia retkiä.

 

Päivitys sopii niin täysin uusille turisteille kuin jo kokeneemmillekin matkailijoille.

 

Elämyspuiston Oulu Päivityksen 2012 toteuttavat Don Walsh, Vaatu ‘Miss Ouluversum’ Kalajoki, Sini-Sisko ‘Perhosvaikutus’ Kalajoki, Heidi ‘Kassi’ Kesti sekä Tomi ‘Todistaja II’ Hurskainen.

 

Oulun juhlaviikot 2012 ovat osa Elämyspuiston Oulu 2012 uuden päivityksen ominaisuuksia. Kadonnut Kaupunki Oy toteuttaa päivityksen yhteistyössä Oulun kaupunginteatteri Oy:n kanssa.

 

Retkimenu

 

(15) Don Walshin Retki 2008 Revisited. Aikataskussa muinaiseen Ouluun 2008. Täältä kaikki alkoi. 0 €. *

Psyche & GO. Hetki mentaaliehostukselle. 2 €

Aistimatka. Johdatettu retki silmät kiinni. 5 €

Mikrokosmos. Maailman pienin retki. 4 €

(16) Seikkailujen Oulu. Toimintaseikkailu villiin Ouluun. 7 € **

Eksperttieksyjän Oulu. Silmät sidottuina ihanasti eksyksiin. 4 €

Perhosretki. Oulua hallitsevat perhoset. 4 €

Sademetsä. Sademetsäretki tehdään vain jos sää ei ole 100% virheetön: sateella, pilvisellä ja tuulisella säällä. 4 €

Muistojen Oulu. Uusien muistojen istutus. 2 €

(17) Maailmanloppu. Älä myöhästy. 7 € ***

 

Suluissa merkitty retken lähtöaika. Muut retket saatavilla koska tahansa.

* Huom! Poikkeuksellinen lähtöpaikka. Retki lähtee Hupisaarten piparkakkutalolta.

** Oppaana Vaatu ’Miss Ouluversum’ Kalajoki

*** Oppaana Don Walsh

 

Lipunmyynti

Liput 2 – 7 €.

ACCESS ALL AREAS –passi 25 €
Passi sis. kaikki Info-Kioskin retket ja yhden vapaavalintaisen aisticocktailin Experience Club 2012 –klubilla.

 

Ennakkolipunmyynti Kulttuuritalo Valveen lippupisteestä 1.8. alkaen, puh. 08 5584 7575. Voit varata lipun etukäteen myös lähettämällä viestin osoitteeseen donwalsh@lostcity.us. Samasta osoitteesta voit myös kysyä lisätietoja. Kaikille retkille voi ostaa lippuja myös suoraan Info-Kioskilta.

Yleistä

Kaikki retket lähtevät perjantaina 3.8.2012 Rotuaarin lavalle rakennettavalta Elämyspuiston Info-Kioskilta. Poikkeuksena ’Don Walshin Retki 2008 Revisited’, joka lähtee klo 15 Hupisaarten piparkakkutalolta.

 

Info-Kioskin sohville saa tulla myös päiväunille.