Uutiset

25. juhlavuottaan viettänyt Oulun Musiikkivideofestivaalit kasvatti jälleen kävijämääräänsä

Oulun Musiikkivideofestivaalit viettivät 25. juhlavuottaan 23.–26.8. Festivaali kasvatti jälleen kävijämääräänsä. Näytöksissä sekä oheistapahtumissa vieraili neljän päivän aikana yhteensä 5440 kävijää.

Festivaalien kotimaiseen musiikkivideokilpailuun lähetettiin 321 uutta musiikkivideota, jotka nähtiin valkokankaalla Kulttuuritalo Valveella ja 45 Specialissa järjestetyissä kilpailu- ja katselmusnäytöksissä. Oulun Musiikkivideofestivaalien ylläpitämässä suomalaisessa musiikkivideoarkistossa on nyt 5302 videota.

Musiikkivideoiden kilpailu- ja katselmusnäytösten lisäksi festivaaleilla nähtiin muun muassa Verneri Pohjolan ja Mika Kallion livenä säestämä Eläimen kuva -näytös, harvoin esitetty Sähkö the Movie -dokumenttielokuva sekä lukuisia kuratoituja musiikkivideonäytöksiä. Osana festivaalia nähty Christian Marclayn teos Telephones on esillä Valvegalleriassa 23. syyskuuta asti.

Oheisohjelmaan kuului keskusteluja ja seminaareja, kuten VJ Workshop, Puistojamit, Silakkalounge sekä festivaalien suositut jatkoklubit. Oulun Musiikkivideofestivaalien jatkoklubeilla 45 Specialissa esiintyivät muun muassa ruotsalainen DJ Kornél Kovács, klubikollektiivi Club La Persé sekä Sleng Teng -rytmiin tunnettuja kappaleita yhdistelevä Finntengs Sound System. Visuaalit jatkoklubeille tuottivat Sellekhanks, VJ MKRF sekä norjalainen Nicolas Horne.

Festivaaliviikko huipentui lauantaina järjestettyyn Pumpeligaalaan. Kotimaisen musiikkivideokilpailun pääpalkinto Kultapumpelin sai Juha Ilmari Laine Color Dolorille ohjaamastaan Anyway The Wind Blows -videosta. Lupaavan uuden tekijän palkinnon, Teinipumpelin voitti Iiris Tuononen joku iiriksen moi äiti -videosta

Linssipumpelin parhaasta kuvauksesta voitti Anton Thompson Coon Jesse Markinin Blood -videolla. Parhaasta leikkauksesta Postpumpelin sai Tommi Rahko Peltokurki-yhtyeen Musta koira -videosta. Yleisöäänestyksellä valitun Kansanpumpelin voitti Anna Äärelä Sunrise Avenuelle ohjaamastaan I Help You Hate Me -videosta.

Ina Mikkolan juontamassa ja Katja Iljanan ohjaamassa Pumpeligaalassa myönnettiin toista kertaa suomalaisen musiikkivideon pääasiallisen tukijan, Musiikin edistämissäätiö MES:n 2000 euron suuruinen palkinto henkilölle, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaista musiikkivideota. Palkinnon sai tänä vuonna Mika Taanila.

Takaisin

UUTISET

Elokuussa vietettävillä Oulun juhlaviikoilla 2018 oli yli 57 000 kävijää. Oulun…
Oulun Musiikkivideofestivaalit on juhlinut kotimaista musiikkivideota ja audiovisuaalista kulttuuria jo…
Oulun Musiikkivideofestivaalit viettivät 25. juhlavuottaan 23.–26.8. Festivaali kasvatti jälleen kävijämääräänsä.…

TILAA UUTISKIRJE

Tapahtumien superkuukauden viimeisimmät kuulumiset kootusti sähköpostiisi?

Tilaamalla uutiskirjeen, hyväksyn käyttöehdot.